Learning everything while sailing around the world – an interview with Tuomo and Riikka Meretniemi

I met Tuomo Meretniemi in 2015 as we both held a TEDx talk at the TEDxTurku event.  A link to his talk is here. He planned to sail around the world with his family for about 6 years. This in itself would have aroused my interest as that is also a dream of mine and especially my husbands, but it got even better. Of his three young children one was going into the second grade and one was entering preschool. So the boat school was born out of the need and desire to educate these kids as they sail pretty much everywhere. They are trying out the new Finnish curriculum to, probably, the maximum effect, personalising to each child, building upon interests, finding strengths and awakening, or as is often the case with children, just letting the inner need to learn just thrive.

I had the chance to interview the parents, Riikka and Tuomo, last December and finally the text is ready to be published. For more information about this expedition, please see their website http://www.sailforgood.org. Also some more up to date info on their learning, please read this text Amazing personalised learning results with technology. This interview caught, I think, really well the individual nature of each learned and the possibilities and the need for further parental involvement in learning. If these topics are of interest, this is a good project to keep tabs on.

But first, meet the family:


The Meretniemi family: Tuomo, Aarre, Martta, Kerttu and Riikka

All pictures are used with express permission from Tuomo Meretniemi and are not to be used elsewhere without his/their consent.

Their plan is to sail around the world. The route can be found here. At the time of writing this they are somewhere around Aruba. At the time of the interview they were preparing to cross the Atlantic, which when completed had taken 13 days, 23 hours and 25 minutes.

Screen Shot 2017-06-16 at 08.30.32

The route around the world.

Onto the interview. As with the interview with Maarit Rossi, I have added a summary for those in a hurry, but please do read the text as it is really good. The interview was, again, conducted in Finnish and a link to the Finnish text is here. Onto the interview:

Key points in the interview:

  • Each child is different. Each has their own personalities, strengths and interests and need their own approach. The way each learns best differs from one child to the other.
  • Children need a safe place to be enthusiastic and have that enthusiasm supported to help them achieve their goals in learning and life.
  • Parents should be more involved with their children’s learning and not just outsource it to schools. Of course this is not always possible, but it is needed.
  • Always think about the learning opportunity. What is there in that current situation that you could expand upon and discuss further, connect to other phenomena etc. Include learning in everyday life without unnecessary thought into when each topic is taught in schools.

It is good to get you on the line

Tuomo: For the first time in six months the children are away. Their grandparents came here a week ago and we took the children there for a few nights. Tomorrow we bring the boat up and we have plenty of time to get everything ready.

Next you will ne crossing the Atlantic, isn’t that right?

Tuomo: Yes. First we will head south 800 nautical miles to Cap Verde and spend some time there. From there the crossing is about 2100 miles, so a long trip, but that is the shortest route we can take. We hope for good winds.

How has your boat school started?

Tuomo: The summer we just settled and still we are searching for most functioning ways of doing things. We didn’t really know how to organise this, whether it should be formal, everyday, like classes in school or how. At least with Aarre we are taking it very much based on how it is going and feeling without a strict program. Our timetables are more in the line of “this year, in this six month period”. It has been funny to notice that the intensity of progress is maybe about tenfold. If there is excitement in a topic or subject then we can progress about half the school year in a few days. We have placed most emphasis on the subjects like math. Aarre also reads a lot. The softer topics, especially relating to Finland, have received less attention. I think we have done all math until the second grade spring. We need to get the math books for grade three, so he could do those. Reading is hard for me because of my difficult dyslexia. Riikka, on the other hand, has read a lot since she was five. It is really nice that Aarre is so enthusiastic about reading. He reads some nonfiction, but also a lot of fiction. He reads detective-stories, Ella-books etc. He has probably read a couple thousand pages by now. On top of this we have looked around, listened, studied our environment and taken topics at hand, because it is so easy to do here. We don’t have to think about where to go on a fieldtrip. Whether it is a culture, language or nature. Not like “let’s study maroccon culture for 45 minutes today”, but that it is present all the time. We adults always have an ulterior motive with learning that no matter what the children bring up or what ever we see, there is always a question, a narrative or something we have previously seen that can be connected and added to learn new things.

That requires you to be on top of the game and being aware of these things, doesn’t it?

Tuomo: Require is the wrong word

Riikka: We can feast and enjoy in it

Tuomo: two know-it-alls get to know and teach. It’s fun.

Riikka: It is a big part of the day.

Sounds like fun. It is the same that I do here at home, as I look at the moon with my three year old. I tell that it is the earth that casts a shadow on the moon etc.

Riikka: we have the same topics here with Martta, who just turned four years old. She always comes up on deck to see where the moon is and what it looks like and then we think about things.

Tuomo: And now, we have been thinking about the tide, as it is almost full moon. The tide is so high here. It is nearly 3 meters. You can see it so concretely. If you do not see the tide and its impact, then understanding it and what causes it and how the moon is related, that can remain so very remote. Here it is so concrete. We need to make the most of it. The things you do not see, can be very remote and hard to understand. Grade two topics on environmental studies are fairly familiar, as we have lived near the forest. We do not need to think about whether the kids remember what is a spruce, bolete, birch or chantarelle. On top of this we have a great textbook. It was written by a Brittish environmentalist in the beginning of the nineties (1992 – I checked when translating this) called Captain Eko. It is absurdly good. They have included all the green movement topics as comics. The texts are fierce.

Riikka: nothing has been softened.

Tuomo: We have read this to the kids many times as bedtime stories. They like it a lot. It is caricature, but it does get the message across. There is no need to justify the need to save energy, or leave trash into the nature, whether to use diesel or solar power. The kids really understand that we can spend what we can make. There is no more coming from any wire. This kind of environmental education is a lot of fun. We’ll probably make a video about the energy-thing. The kids can tell about how we get energy from the sun, wind and water. You see it yourself as you sail for a longer period than two weeks. If you sail for a little bit, you don’t really need to think. You just load everything up and that is that. Once you go for longer, you need to find a balance and you need to think about how much you spend and where to get it. It awakens you in a way and it is so much fun for us as well.

Do you feel it is a challenge that you need to learn certain things in certain years based on the curriculum or is there more freedom?

Tuomo: We just had a look at this last week. As you know, the curriculum is quite easy and not so strict. It doesn’t really say all too distinctly about things. Of course that requires us to think about what something really means, but we have studied it and talked with the kids as well if we have covered all things and what do they think. On top of this we have a few tools, where the requirements and goals have been spelled out, that we haven’t used yet. We will look at them before Christmas and make a report card, which will be fun. That shows us that the most important things in the Finnish language and math have been covered. But honestly, we are not really that worried. Once our eight year old gets excited about something, he goes through, and learns, a school years worth of content fairly quickly. Of course that takes practice and routine, but there is not that much content in these early years in school. That is of course due to the fact that the teacher has 25 pupils that need to learn the things, so the goals cannot be set all that high. But it has been nice to notice that we don’t really need to be worried and we can include a lot that is not included in the basic curriculum.

Kids learn so fast when they get interested in something. We’ve been doing addition and subtraction with my daughter using some apps as she got interested.

Tuomo: Kerttu, who is turning six and would be going to preschool, also wants to do math as her older brother Aarre does math. She has covered pretty much all topics until grade 1 Christmas. She does them really well and really likes it. On the other hand she does not remember all letters and we haven’t wanted to push her. If she likes to do math now, than she is only five years old. She does not need to be able to do everything. We would rather it progress based on her interest and not based on what it says in the school schedule of do this and this today. Of course that is also easier on us because we do not have to force them.

Riikka: That is the thing, the luxury, we have. We can take into account the developmental phase of that one child. One cannot do that in a school class. With Kerttu we said that if she is not interested in letters just now, we will do math. It has been bugging her that she cannot pronounce R. We got some exercises from a logopedist that we do. She sent a wish to Santa Claus that it would be great if her Christmas present could be the sound R. And two weeks ago she found it and now she is saying it over and over and is through the roof with joy. Just reveling in her success and all that. I think she is getting interested in what R looks like and how to draw it. We have been given a time out, sort of, this few months, of whether or not we need to practice the letters. We will when it is time to do so.

That sounds like the core of the new curriculum, taking the strengths of each child, their current stage of development and enthusiasm into account and proceeding based on them instead of the structure.

Riikka: Just so. This is the luxury we have. It has been interesting to notice, as we make acquaintance of other families with kids sailing here, the Canadians, the Norwegians, their children study four hours each day and proceed strictly based on the curriculum in their own countries. They have their weekly schedules and goals. Then they ask us what we are doing. Well…

Tuomo: We are adapting a progressive Finnish curriculum at the far end. Now, this is not unschooling or other hippie stuff, where we think that children will learn and do nothing, but adding the important things into everyday life as it comes up. It does require some things from us, but we think it is just fun. A lot of things we have covered does not come in school until much later, like in physics, about what comes across this boat, that Aarre can do. Or some things in home-education, as he likes to bake and is pretty advanced just because he likes to do it.

Riikka: Or that it is such a big part of our everyday life that they also think it would be pretty silly not to know about them or not be able to do them.

Tuomo: It is amusing that even before Aarre read books he read Donald Duck. I don’t know how many volumes he has read, but no matter what country we go to, he remembers dates and rulers that he picked up from Donald Duck. Donald Duck also teaches geography and history. If the excitement and interest is born out of that, then that is also a good platform to include some facts. It is a highly underappreciated learning material that Donald Duck.

What is important is that the enthusiasm is there

Riikka: Sometimes it kind of isn’t but we think, f.ex. math, is something that would be good to do. When there is no peer pressure or the authority of the teacher then the motivation can be hard to find.

Tuomo: Sometimes pens fly.

How have you taken that and what have you done? Do you just try later or?

Tuomo: two ways. Partly we just try it again later. I recognize myself in Aarre really well. If we press him then the pens and the books fly. Then he will go to the bow and sit there for an hour, comes back and says he did 10 pages of math. Some resistance to authority there.

Riikka: He so gets it from you. For instance today, as they went to their grandparents I asked whether he should take his math book, which would be a good thing and he could show his grandmother and grandfather, where he is. He didn’t think so. Tuomo, you caught this really well. He thought about creating his own math problems and letting grandma check them.

Tuomo: So creating his own math problems.

Riikka: So we agreed, I don’t remember the amount, he would create in a few days. It always comes from some route the doing things.

Tuomo: In a perfect world, which is not the case in classrooms, the philosophy of the new curriculum is that if the child does not know what they want to do today then the teacher has 3-5 options to choose from. Or a lot of the times the child says something is good and wants to do that one thing all the time. And that is where the skills of the teacher comes into play, in widening the interest in all directions and combining other topics and subjects into a larger and wider whole. Then still it all starts from the child’s own interest. This is the heart of the new curriculum, I think. But it is impossible with a classroom of 30 kids, to let each do what they want. It does not happen and does not succeed. For us, it does, at least so far. That it why this is such a fun experiment. We can always include other topics and subjects. I don’t think the kids have any topic that they find uninteresting.

Children are so inquisitive and curious

Riikka: our eight year old is quite resistant to confessional religion.

Tuomo: He had that on the first grade. He came to say that he did not believe in god as he could not see him. I don’t know where he got it from, but on our trip we could observe the priests in Turkey, wonder about the tower they sing from, think about Ramadan, or the bells in Italy that rang. So all these things came in a very pragmatic fashion that religion affects the life of individuals in different ways in different countries. Then we compare them to Christianity and other faiths. We don’t really try to learn the Ten Commandments or the creed by heart.

Riikka: Currently we are talking about if it is swearing if one says oh my god

Tuomo: True. But we come by most of this stuff through practical things. This is something we could do in Finnish schools as well. I remember, when Maarit Korhonen interviewed me for her new book. We sat at a café in Turku and wondered that if one walked from that café to the market place or castle in Turku, what different sorts of things one could connect with that walk. You could include all subjects. You could do math, languages, history, and religion. You do not have to sail the world to make good use of your surroundings. It is great to see what sorts of things come up in Finland. Some teachers are so incredibly innovative and utilise their surroundings so well. It is good to see.

Teachers are also really good at sharing things with each other. I hope the good practices and experiments spread quickly. Have you been satisfied with the materials you have?

Tuomo: Yes. We have the books by Sanoma. They are good and safe. We don’t think we need to go through every little thing, but they are a good checking list next to the curriculum showing us what types of things are covered in Finnish schools at this time. They are good. Then we have those digital things the kids like to use and play with. What is their real efficiency and impact? Is it due more to the fact that it is nice to play or do they actually learn? We have some basic applications in math, which is good at creating routine in counting. It doesn’t really teach the stuff so one needs to count them on paper and understand them, but one does develop a good routine counting carrots and playing the bunny game. So routine.

Riikka: Kerttu has no fear or annoyance towards math. It is just fun. This of course shows my own prejudices or fears that math is terrible.

Tuomo: When you read the curriculum for grades 1 and 2, there are a lot of basic people skills, working in a group, right and wrong, handling emotions and such basic things schools should teach. Then there are languages and math, which create a base. Then there are the general life skills. These are fun. For instance handling emotions is a common occurrence on a boat. We must daily discuss, what one can and cannot do, who to play with or not, why someone teases or bullies. These are the types of 2-minute things, which come up. If you think what they are missing without the class of 25 other kids, where they can or cannot perform well. The more right you are if you are quiet and you do as you are told. I believe Aarre could have run into trouble. He is so full of energy that it is hard for him to sit still. Last year we had many discussions with the teacher about his fidgeting, spinning in his chair and doing things. This could turn into something really difficult, where the learning itself would get a negative vibe for the child as he is continually told off for not being able to sit still. We just have to be happy that we have this situation instead of the one where we get a notation from the teacher every other day. This is a good solution.

What do you think learning looks like at its best?

Riikka: Joy

Tuomo: You can see it on their faces. They moment they realize something. When I think about some topic in math, that I have taught Aarre, not that I have really taught him anything. He reads the topic, looks the examples over a couple of times, calculates it wrong a couple of times and then gets it right. I am just silent and don’t tell what the correct answer is. He can see from my face that he needs to think about it some more. But the pure satisfaction on his face, when he gets it and then counts the next 100 correctly…

Riikka: Once he gets the strategy. Tuomo, you did not see it, when Kerttu got the bowline knot. Our Kerttu is…

Tuomo: walks her own path

Riikka: An artist of her own life. She got interested in something and you boys were somewhere else. We were on deck and played with the rope. Then she asked how the bowline knot is made. I told her the story of how it goes. Then she tried and played and sometimes said that she couldn’t get it and I showed her. She kept trying for a half an hour and then she got it. The look on her face! You could see she was just bursting with the fact that SHE got it. Absolutely wonderful!

Tuomo: She wanted to learn it and then she got it. Learning is at its best having a child want to learn. That’s it. If you can get that, that is about all you need to do. Then it is more about guiding, providing stimulation and not even that is necessary. If a teacher needs to justify to the kids why they need to learn something than it is the wrong way around. It needs to start with the joy of learning new things. But no child will say that they want to learn things. They need to realize this as well through experiences.

Riikka: I just remembered, as we took the kids to their grandparents, Aarre gave us an assignment. Neither of us could remember a term, where one word means many things and is an opposite for synonym. We couldn’t remember it. Aarre has realised that there are many words in the Finnish language that mean many things. So our task was to find out. He was so happy.

Tuomo: Tomorrow we will tell him it is homonym. He’ll enjoy that.

What does digitalism in learning mean for you?

Riikka: Pen and paper.

Tuomo: It is just one way of doing things. It can be more fun or different, than someone just telling it. I don’t know, I think we are getting it a bit wrong if we think one way is better than another. It is just another dimension. From the viewpoint of a single student, if we think of our kids, there is very little significance whether they learn from a dictionary, or if I tell it, or if they learn it through an application. I see no difference. They are different methods. Instead digital solutions have a lot of potential to change the situation in a classroom of 25 kids.

Riikka: Then there is more need for working in groups and sharing documents, which we don’t need with just our kids.

Tuomo: But if one has 25 kids then the benefit is that they can actually progress at their own pace instead of just sitting quietly until the teacher can give some added assignments. Compared to having a topic in the third grade, that you can do, a project with fellow classmates or other schools. In that there is a world of opportunities. I think we are still at a stage where we think that by reading it from paper or with an ipad there is actually something different. Or if I do this addition ask on paper or an application, where is the difference. The sceptics have a point here. There is no difference, but once it moves beyond this than there are good practices, which open up whole new opportunities through networking, as different schools and countries can collaborate. Won’t that be fun?

What do you think is a necessary requirement for a good school? You being a boat school, I am thinking what is needed for it to be a school and for it to be good?

Riikka: This is an intuitive response, but parent’s role and presence is something like that.

Tuomo: I would start to think about what is most important for the child to learn. Then school is just one thing, but not the only thing.

Riikka: But she asked about the school, so that would be another question.

I don’t mind, just go on. I will ask again if I think it necessary.

Tuomo: What Riikka said, I think the role of parents needs to be far greater. What we understand as school is a way to outsource the training and education of our kids, but it shouldn’t be just that. Parent’s role needs to be bigger. The collaboration between the home and school needs to be something more than getting reports of bad behaviour. Parents need to be more interested in what their kids are being taught and how they could get involved. Maybe it is easy for us to say as we have all the time in the day with our kids, but unfortunately you see a lot of parents not having any idea what their kids are being taught or are not being taught. Based on their own busy lives the learning has been outsourced to schools. In an optimal school I would see the parents as much more heavily involved. But safe enthusiasm is the things.

What do you think is needed to learn?

Riikka: Just that. Safety and a place to get excited. Something like that.

A safe place to be enthusiastic is a really good way of putting it.

What could a learning revolution mean for you?

Riikka: I connect the revolution with the Internet meme about the school we all know being a school created for the industrial society needing productive and substitutable individuals. The revolution is connected with us not living in that society anymore. Then the individuals need to be different. Then the school and learning also needs to be different.

Tuomo: Then the old truth of everybody making their own luck, if the school really wants to prepare kids for the future and their opportunity to make their own job and life, the opportunities which are vastly different to just a few decades ago. School does not really prepare one for that. Except now that they are talking about entrepreneurship in the curriculum at grades 1 and 2. That is great.

Your solution to schooling is exceptional. I admire it completely. What is there that you want other parents, teachers and schools to understand about their own learning and teaching?

Riikka: Maybe it is what Tuomo described that each moment is an opportunity to help someone find the passion and enthusiasm to learn.

Tuomo: Pretty funny. I would have said something Riikka said before. That the role of the parents needs to be stronger. If parents were more present and involved and seeing that there is something to learn in every moment, it would happen by itself. This is a far cry from having someone teach you something at an institution. It is vastly different. All parents of course cannot be involved. Not all have the enthusiasm, knowhow, or time. If parents cannot read, for instance, then they can’t really teach either. But we are at an exceptional situation looking at the Finnish society, how educate we all are on average. If the parents have the will to keep learning and sharing their skills and knowledge. If this was more wide spread, it would take us far. There is plenty of research looking at the educational level of parents and how that relates to the kids future, as that is easy to measure, but researching parents, who are awake and enthusiastic about things and learning about how the world works, how they can pass this enthusiasm on to their kids.

Riikka: As an example, my mother, who is not very educated, she has wisdom as mothers do about how to cook pasta correctly by adding salt in the water. She does not why that needs to be done, but she knows it is needed. I have taught this to our kids as well. Aarre is the one preparing the water for the pasta and cooking it, but pondering together about why the salt needs to go first and not just on the plate. The surface tension etc.

Tuomo: You can talk about surface tension or emulsion created by the salt. You are talking about chemistry in the middle school.

Riikka: At the same time is the wisdom in our everyday lives that families pass on to their kids all the time

Tuomo: Or when making buns, which is good, about how the yeast words, what happens. Why does the dough rise? Why does it smell like it does? In school that is chemistry and comes up later, but it is pretty basic stuff that parents don’t think they know. Handing all that information onwards to kids, and not just genes, is important, not outsourcing it to the school. That is something that is very different here in what we are doing.

How do you learn best, when thinking about the entire family?

Riikka: Learning by doing

Tuomo: That’s it

Riikka: We have a man, who does not read manuals. And we have a woman, who does.

Tuomo: The man takes the electric shocks first and then the wife reads from the manual how it should have been done. But it is a very concrete way of learning. For example three days ago, when I looked at our electric engine and it’s battery’s magnetic poles. My hand accidently touched both and zap.

Riikka: Luckily it was not more than 48 volts.

Tuomo: It wasn’t much. There are many approaches. Some are based in theory. But I don’t learn if someone just tells me how it works. When I start to wonder about it and think about it, take the machine apart and look at it, then one learns so very much.

Riikka: Aarre is so very much like you, Tuomo. Kerttu makes up theories in her own head. She talks, realizes, sings and repeats things as she is going to bed, makes up her own lyrics to songs and through artistic stuff.

Tuomo: Even the sound R came through songs

Riikka: Actually there was some social drama. She wanted to tell Martta what to do.

Tuomo: True. We are, as a family, very down to earth and need it to be concrete. On top of that, there is so many things in this boat that just need to be done, so through that of course. Then it is also a more philosophical viewpoint that we have always managed and we will figure it all out as we just get on with it. Then it is not a matter of any individual thing, but a mentality, a way of looking at things.

Do you think it is the task of the parent to help their child to find their strengths and learning styles?

Riikka: Yes, we had to help Aarre a little to figure out his way of learning.

Tuomo: Not directly as he as this genetic disposition to resist authority, being mom and dad.

Riikka: Also the teacher from last year. At first we talked about him going to school and how much fun it would be to be taught and for him to learn. The confusion was so big when it didn’t work out like that.

Tuomo: Or the way he learned best, was not allowed or not reciprocated. I think he would have learned better if he could have run around in circles thinking about letters, numbers and things, but as he was supposed to sit still… There already was beginning to be some negative thoughts about learning.

Riikka: Kerttu also needs to be told that it is ok if she doesn’t remember a rhyme, for instance how the days of the week go.

Tuomo: It is bad, as that makes no difference for us, how they go.

Riikka: But if there is another way to learn them, then that is ok.

Tuomo: The temperament Aarre has had since he was little, he has always thought that he needs to know everything now, like walking or riding a bike. He thought he needed to get them right away and oh the drama when that didn’t happen. He is his worst competition. So we talk about it and its funny when dad makes mistakes as well and dad gets shocked with electricity, falls off the boat and so forth. He of course compares himself to me, like how many pages I have read today. So we talk about finding a better comparison point. But he is very hard on himself, which is partly positive, when the desire is strong. So we go through how to handle disappointments. It helps to change what he compares himself to. I think it helps to see where the other kids are currently at and what they are studying. It helps him to see that he can already do these things and much more. It has been fun to notice.

I have a child much like Aarre. Some things sound very familiar

Tuomo: If the parent does not have time or is not interested then the parent does not know, what their child is like in school, how they learn. And if they outsource it to the teacher, then it is a matter of luck whether they succeed or not. Then parents are pretty out of touch with why this child is not interested or cannot cope or get along in school. Children are so very different.

Thank you so very much and hope everything goes well and the winds are favourable!


Learning history, geography and everything else possible

Haastattelu suomeksi:

Pääpointit haastattelussa:

  • Jokainen lapsi on erilainen ja varustettu ihan omalla persoonallisuudellaan, vahvuuksillaan ja kiinnostuksen kohteillaan. Jokainen myös oppii omalla tavallaan.
  • Lapset tarvitsevat turvallisen paikan innostua ja he tarvitsevat sitä, että sitä innostusta tuetaan ja autetaan heitä saavuttamaan heidän omat tavoitteet oppimisessa ja elämässä.
  • Vanhempien tulisi olla paljon enemmän mukana lasten oppimisessa eikä ulkoistaa sitä kouluille. Tietenkin tämä ei ole aina mahdollista, mutta sitä kaivattaisiin.
  • Ajattele tilanteita oppimisen näkökulmasta mahdollisuuksina. Mitä nykyisessä tilanteessa on sellaista, josta voisi lapsen kanssa oppia lisää, keskustella enemmän, yhdistää muihin ilmiöihin yms. Yhdistä oppiminen jokapäiväiseen elämään ajattelematta liikaa sitä, milloin asioita koulun puolesta käsitellään.

Hauska saada teidät langan päähän.

Tuomo: Meillä on nyt sellainen tilanne, että ensimmäisen kerran puoleen vuoteen lapset ovat jossain muualla eli vanhemmat tulivat tänne viikko sitten ja veimme lapset sinne pariksi yöksi. Huomenna nostetaan vene ylös ja ennätämme näin tehdä kaiken kunnolla.

Ja seuraavaksi lähdette Atlanttia ylittämään, ettekö lähdekin?

Tuomo: Joo. Menemme ensin tästä suoraan etelään 800 mailia Kap Verdelle ja ollaan siellä jonkin aikaa ja sitten ylitys on 2100 mailia eli pitkä matka, mutta melkein lyhyin reitti, mistä pääsee. Toivomme kunnon tuulia.

Miten teidän venekoulu on lähtenyt liikkeelle?

Tuomo: kesä meni vielä aikalailla asettautumiseen ja vieläkin on etsikkoaikaa ja saattaa vielä hetken ollakin. Emme oikein tienneet, miten tämä kannattaisi järjestää, eli kuinka formaalia tai jokapäiväistä, oppituntimaista vai miten. Ainakin Aarren kohdalla mennään vahvasti aikataulullisesti ja formaalisuuden suhteen fiilispohjalla eli ei ole tiukkaa ohjelmaa. Aikataulut ovat enemminkin ”tänä vuonna, tänä puolena vuotena”. On ollut hassua huomata, että tämän meidän venekoulun opiskelun teho on ehkä noin kymmenkertainen. Eli kun se innostus johonkin aiheeseen on tullut niin sitten ollaan menty noin puoli lukuvuotta muutamassa päivässä. Ehkä eniten painoa on laitettu ns. koville aineille esim. matikalle. Sitten Aarre on lukenut paljon. Suomeen liittyvät pehmeämmät jutut, kuten ympäristöopin jutut tai uskonnon jutut ovat jääneet vähemmälle. Oikeastaan on kakkosluokan matikat kaikki tehty keväälle asti. Pitäisi hommata kolmannen luokan oppikirjat, että hän pääsisi niitä tekemään. Lukeminen puolestaan on ollut minulle vaikeaa, koska minulla on edelleenkin vahva lukihäiriö. Riikka puolestaan on lukenut viisivuotiaasta asti paljon. On todella hauskaa, että Aarre on innostunut lukemisesta ihan älyttömästi. Hän lukee osin asiakirjoja, mutta myös salapoliisijuttuja, Ella-kirjoja ym. Hän on varmaan lukenut pari tuhatta sivua. Lisäksi olemme paljon katselleet, kuunnelleet, tutkineet ympäristöämme, otettu niitä käsillä olevia aiheita, koska se on niin helppo tehdä täällä. Ei tarvitse miettiä, että minne nyt lähtisimme retkelle. On se sitten jokin kulttuuri, kieli tai luonto. Ei niin, että opiskellaan tänään kolme varttia marokkolaista kulttuuria, vaan se on koko ajan läsnä. Meillä aikuisilla molemmilla on ns. ketunhäntä kainalossa koko ajan sen oppimisen suhteen, että ottaapa lapset mitä tahansa puheeksi tai nähdään me mitä tahansa, niin siihen voi aina liittää jonkin kysymyksen, kertomuksen tai liittää sen johonkin muuhun, mitä olemme aiemmin nähneet tai missä olemme olleet.

Se vaatii teiltä aika vahvaa tilannetajua ja tietoisuutta niistä asioista.

Tuomo: Vaatii on ehkä väärä sana

Riikka: Me päästään herkuttelemaan

Tuomo: kaksi besservisseriä pääsee tietämään ja opettamaan. Se on ihan hauskaa.

Riikka: Se on iso osa päivää

Kuulostaa tosi kivalta. Teen sitä samaa täällä kotona, kun katsomme esimerkiksi kolmivuotiaani kanssa kuuta, niin kerron, miten se on maan varjo, joka varjostaa kuuta yms.

Riikka: Ihan samat aiheet meillä on Martan kanssa, joka täytti toissapäivänä neljä vuotta. Se aina tulee katsomaan kannelle, missä on kuu ja minkä näköinen on ja sitten sitä mietitään.

Tuomo: Ja nyt täällä on mietitty, kun on taas kohta täysikuu, niin vuorovesi on täällä aivan hurjan korkealla, yli 3m vuorovettä. Sen näkee niin konkreettisesti. Jos ei vuoroveden vaikutusta näe, niin sen ymmärtäminen, mistä se sitten johtuu ja miten kuu siihen liittyy, niin voi jäädä aika etäiseksi. Täällä se tulee niin konkreettisesti. Niistä pitää ottaa kaikki irti. Sellaiset asiat, joita ei näe, voi jäädä aika kaukaiseksi. Kakkosluokan ympäristöoppi sisältää aika tuttuja asioita, kun olemme asuneet metsässä, niin ei tarvitse miettiä, muistavatko lapset, mitä on kuusi, tatti, koivu ja kanttarelli. Lisäksi meillä on ollut sellainen hieno oppikirja. Sen on jokin englantilainen ympäristöaktivisti 90-luvun alussa kirjoittanut, nimeltään Kapteeni Eko. Se on ihan törkeän hyvä. Siihen on ladattu kaikki semmoisen hivenen överiksi vedetyn vihreän liikkeen aiheet sarjakuvaksi ja sitten ne tekstit ovat tosi rajuja.

Riikka: Mitään ei ole pehmennetty

Tuomo: Niitä ollaan sitten luettu iltasaduiksi noille monta kertaa. Ne tykkää ihan hirveästi. Se on tosi karrikoitu, mutta menee viesti perille tosi hyvin. Ei tarvitse miettiä, että tarvitsisi perustella, tarvitseeko säästää energiaa tai saako roskata luontoa, onko diesel vai aurinkovoima hyvä. Lapset ymmärtää aika hyvin, että meillä on käytettävissä se, mitä saamme itse tuotettua. Ei tule lisää mistään piuhasta. Tämmöinen ympäristökasvatus on ollut kauhean hauskaa. Varmaan tehdään videoita tuosta energiajutusta. Lapset saavat kertoa, miten saamme energiaa auringosta, tuulesta ja vesivoimasta. Sen huomaa itsekin, kun asuu pidempään veneessä ja purjehtinut pidempään. Jos purjehtii kaksi viikkoa, ei tarvitse oikeastaan miettiä mitään, lataat koneen akut ja se on siinä. Kun menee pitkää pätkää, täytyy tasapainoa löytyä ja pitää miettiä, paljonko kuluttaa ja mistä sitä saadaan. Sitä on niin paljon enemmän hereillä ja se on itsellekin kauhean hauskaa.

Onko haasteena se, että jonain vuona pitää oppia tietyt asiat OPS:n mukaan vai onko ops vapaampi kuin miltä se näyttäytyy?

Tuomo: Juuri viime viikolla katsottiin tätä. Kuten hyvin tunnet, se yleinen ops on kauhean helppo ja kauhean löysä, ei niiden asioiden takia, vaan sen takia, että ei ole sanottu kauhean tarkkaan niitä asioita. Tietenkin se vaatii meiltä, kun pitää miettiä, mitä tarkoittaa joku asia oikeasti, mutta me olemme niitä tavattu ja mietitty ja lastenkin kanssa katsottu, että olemmeko käyneet tämänlaisia asioita läpi ja mitä te olette näistä mieltä. Lisäksi meillä on käytössä parikin työkalua, mihin on opsin tavoitteet tällätty, mitä emme ole vielä käyneet läpi. Käymme ne varmaan ennen joulua läpi ja teemme jonkin report card-systeemin, joka on ihan hauska tehdä. Siitä nähdään hyvin, että tärkeimmät tulee kielellisyyden puolelta, että osaa tietyt asiat suomen kielestä ja on harjoitellut niitä, samoin matikkajutut. Ihan rehellisesti sanottuna emme ole kauhean huolissamme. Kun kahdeksanvuotias innostuu jossain, niin aika monessa asiassa yksi vuosikurssi on aika nopeasti käyty läpi. Tietenkin se vaatii harjoitusta ja laskurutiinia, mutta asiasisällöllisesti kyllä se yksivuosikurssi alakoulussa aika pientä on. Tämä on tietenkin siitä syystä, että kaikkien pitää pysyä mukana ja jos on 25 yhdellä opettajalla niin on selvää, ettei tavoitteita voi ihan kamalan korkeaksi asettaa. Se on ollut kiva huomata, että ei tarvitse olla huolissaan ja voi ottaa siihen paljon muuta, mitä normi-opsissa ei voi ollakaan.

Kiinnostuessaan lapset tosissaan oppivat nopeasti. Tyttären kanssa ollemme laskeneet yhteen- ja vähennyslaskua parin sovelluksen kautta, kun hän on siitä innostunut.

Tuomo: Kerttuhan, vaikka hän on syntynyt alkuvuonna eli täyttää kuusi ja menisi Suomessa eskariin, haluaa laskea myös matikkaa, kun Aarre laskee matikkaa. Kyllä se melkein nuo ykkösluokan matikan jouluun asti tehnyt. Hyvin hän on niitä tehnyt ja tykkää siitä ihan kauheasti. Sen sijaan hän ei vielä muista kaikkia kirjaimia emmekä ole sitä kauheasti halunneet painostaa. Jos hän haluaa nyt laskea matikkaa niin ei viisivuotiaan vielä tarvitsekaan kaikkea osata. Mieluummin menee oman innon kautta ja sitten tehdään se, mikä innostaa, eikä sen mukaan, että lukujärjestyksessä lukee, että tänään tehdään näitä ja näitä asioita. Se tekee tietysti asiat itselleen helpoksi, kun ei tarvitse pakottaa.

Riikka: Se on se asia ja se luksus, joka meillä on, että me voidaan ottaa sen yhden tietyn lapsen henkilökohtainen kehitysvaihe huomioon, mitä ei voi isossa luokassa tehdä. Kertun kanssa totesimme, että jos aakkosten piirtämiset eivät jaksa innostaa, teemme niitä matikoita. Häntä on häirinnyt se, ettei ole ”R”-äännettä. Olemme saaneet logopedilta R-harjoituksia niin teemme sitten R-harjoituksia. Hän pisti joulupukille toiveen, että olisi kauhean kiva, jos hän saisi joululahjaksi R:n. Ajattelepa, että kaksi viikkoa sitten hän löysi sen R:n ja nyt hän päristelee sitä R:ää aivan onnessaan. Semmoinen onnistumisen fiilistely ja kaikkea mahdollista. Minusta tuntuu, että nyt hän alkaa kiinnostua siitä, minkä näköinen se R on ja miten se piirretään. Me olemme tässä saaneet tavallaan aikalisän, tämän muutaman kuukauden, että tarvitseeko niitä kirjaimia nyt piirtää. Piirrämme sitten, kun on sen aika.

Tuo kuulostaa juuri siltä, mikä on tämän uuden opsin ydin, että otetaan kunkin lapsen vahvuudet, kehitysvaiheet ja innostus huomioon ja mennään sen mukaan eikä sen ulkoisen rakenteen mukaan.

Riikka: Juuri näin. Tämä on se luksus, joka meillä on. On jännä huomata, kun olemme tutustuneet muihin lapsiperheisiin, jotka purjehtivat täällä, että kanadalaiset, norjalaiset, joihin olemme tutustuneet, he tekevät 4t päivässä koulutehtäviä ja tekevät juuri sen maassaan olevan curriculumin mukaisesti ja järjestyksessä kaikista kirjoista ne samat asiat. On viikottaiset lukujärjestykset ja tavoitteet. Sitten he kysyvät meiltä, mitä teemme. No niin.

Tuomo: Sovellamme tämmöistä edistyksellistä uutta suomalaista opsia niin kuin siellä ääripäässä. Ei ole kyse semmoisesta unschooling tai hippimeiningistä, jossa ajatellaan, että kyllä ne lapset oppii, vaan sinne jokapäiväiseen keskusteluun tungetaan niitä kovia juttuja, mutta se tulee siellä väleissä. Se vaatii meiltä, tietenkin, mutta koemme, että se on vaan hauskaa ja kivaa. Tämä on tosi hauskaa ollut. Tästä tulee paljon juttuja, jota ei tule kuin vasta yläasteella, kuten esimerkiksi fysiikassa, mitä tässä veneessä tulee, mitä Aarre osaa jo tehdä. Tai jotkin kotitalousjutut, kun hän tykkää kovasti leipoa, missä hän on jo tosi pitkällä nyt jo ja vain siksi, että hänestä on itsestä kiva se tehdä.

Riikka: Tai se kuuluu siihen päivittäiseen elämiseen niin vahvasti, että se olisi heidänkin mielestään ihan pöhköä olla tietämättä niistä asioista tai osaamatta niitä.

Tuomo: Se on ollut huvittavaa, että ennen kuin Aarre oli alkanut kirjoja lukea, hän oli lukenut en tiedä edes kuinka monta vuosikertaa Aku Ankkaa niin menimme mihin maahan tahansa, hän muistaa vuosilukuja ja hallitsijoita, jotka hän on Aku Ankasta oppinut. Aku Ankasta tulee maantiedettä ja historiaa. Jos se innostus tulee jostain tuommoisesta niin siihen on hyvä siihen päälle ladata normaalifaktaa. Se on hyvin aliarvostettu oppimateriaali se Aku Ankka.

Tärkeää on se, että se into syntyy

Riikka: Välillä on se, että matikkaa, jos ei nyt sillä hetkellä innosta, mutta meidän mielestä olisi hyvä juttu, että olisi taas tehtynä. Kun ei ole ryhmäpainetta tai opettajan auktoriteettia, niin se motivaatio on niin hankala löytyä.

Tuomo: Välillä kynät lentelee.

Miten te olette siihen suhtautuneet? Kokeiletteko myöhemmin uudelleen vai?

Tuomo: kahta kautta, osin kokeilemme sitten myöhemmin uudelleen. Tunnistan itseni Aarreessa itseni tosi hyvin. Kun kokeillaan pakottaa johonkin niin kynät ja kirjat lentelee ja sitten hän menee keulaan ja saattaa olla siellä tunnin ja tulee sitten kertomaan, että katso, tein 10 sivua matikkaa. Lievää auktoriteetin vastustamista.

Riikka: Se on niin sinulta geeneissä. Esimerkiksi tänään, kun he menivät mummolaan, kysyin, otatko matikan kirjan mukaan, että olisi aika hyvä asia ja voit sitten näyttää mummille ja ukille, mitä teet. Ei hän ajatellut ottaa. Olit, Tuomo, tosi hyvin kartalla siinä kohtaa. Hän ajatteli itse tehdä allekkain laskuja ja antaa mummin tarkistaa.

Tuomo: hän siis itse tekee laskuja omasta päästään.

Riikka: Sitten sovimme, että en nyt muista, mistä määrästä sovimme, että hän tekee parin päivän aikana. Se tulee sitten aina muita reittejä pitkin se tekeminen.

Tuomo: optimimaailmassa, mikä luokkahuoneessa ei ole mahdollista, niin opsin filosofia on se, että jos tänään lapsi ei tiedä, mitä halua tietää, niin opettajan tehtävä on antaa 3-5 vaihtoehtoa, joista lapsi valitsee. Tai monta kertaa lapsi on sitä mieltä, että jokin asia olisi hyvä ja sitten tehdään sitä, mitä se lapsi sanoo, jolloin vaarana on se, että tehdään jotain yhtä asiaa koko ajan. Siinä tulee siinä sitten se opettajan ohjaamisen ammattitaito, miten sitä lähdetään laajentamaan sitä mielenkiintoa ylös ja alas ja viereen, miten siihen saadaan liitettyä niitä muita asioita, laajempaa kokonaisuutta. Silloin se kaikki kuitenkin lähtee lapsen omasta kiinnostumisesta. Tämä on kai sen uuden opsin sydän. Mahdoton ajatus näin suoraan sanoen noin 30 hengen luokalle, että jokainen saisi tehdä, mitä itseä huvittaa. Se ei vain käytännössä onnistu. Meillä se toistaiseksi onnistuu. Sen takia tämä on hauska kokeilu. Muut aiheet ja aineet saa aina liitettyä mukaan. En koe, että mikään olisi sellainen aihealue, mikä olisi lapsille kauheaa eikä kiinnostaisi.

Lapset ovat hurjan uteliaita.

Riikka: kahdeksanvuotiaalla on hurjaa vastustusta tunnustuksellista uskonnon opetusta vastaan

Tuomo: Se oli jo ekalla luokalla. Hän tuli sanomaan, että minä en usko jumalaan, kun en minä voi sitä nähdä. En tiedä, mistä se tuli, mutta täällä se tulee hyvin sitä kautta, että Turkissa katsottiin, minkälaisia papit siellä oli. Ja mikä on se torni, mistä ne laulaa. Miksi oli ramadan jossain. Ja mitkä olivat ne kellot Italiassa, jotka soivat. Ne asiat tuli kauhean pragmaattisesti, että uskonnolliset asiat vaikuttavat ihmisten elämään eri maissa eri tavalla. Sitten verrataan niitä kristinuskoon ja muihin. Sitä kautta ne tulee. Emme ole kymmentä käskyä tai uskontunnustuksia ulkoa opeteltu.

Riikka: Tällä hetkellä pohdimme, onko kiroilua, jos sanoo herra jumala

Tuomo: totta. Hyvin käytännön kautta valtaosa jutuista. Suomalaisissakin kouluissa voisi tehdä. Muistan, kun Maarit Korhonen haastatteli minua kirjaansa varten niin istuimme jossain Turun kahvilassa ja mietimme, jos sieltä kahvilasta kävelisi Turun torille tai linnaan, mitä kaikkea siihen saisi liitettyä. Siihen saisi liitettyä aivan kaikki aineet. Siinä voi laskea matikkajuttuja, pohtia kieliä, historiaa, uskontoa. Ei tarvitse purjehtia maailman ympäri, että voi hyödyntää ympäristöä. Se on hieno nähdä, mitä kaikkea Suomessa keksitään. Osa opettajista on aivan hirveän innovatiivisia ja hyödyntää ympäristöään tosi hyvin. Se on kiva nähdä.

Opettajat myös tosi hyvin jakavat ideoita toistensa kanssa. Toivottavasti ne hyvät käytännöt ja kokeilut lähtevät nopeasti leviämään. Oletteko olleet tyytyväisiä materiaaleihin, jotka teillä on ollut käytössä?

Tuomo: Joo. Meillä on Sanoman kirjat. Ne ovat hyvät ja turvalliset. Emme koe, että meidän pitäisi käydä jokainen juttu läpi, mutta ne toimii hyvänä tarkastuslistana sen opsin lisäksi, että tämänlaisia asioita suomalaisissa kouluissa tähän aikaan opiskellaan. Ne ovat hyviä. Sitten noita sähköisiä juttuja, lapset tykkäävät niitä opiskella ja pelata. Mikä sitten on niiden oikea teho ja vaikutus? Onko se enemmän se, että on kiva tehdä, kun saa pelata, vai oppiiko oikeasti… Meillä on muutamia perusaplikaatioita matikasta, niin siitä saa sellaista rutiinia. Ei se niinkään opeta, että allekkain lasku kakkosluokan kevään juttuja, niin pitää ne paperilla laskea ja ymmärtää ne, mutta hyvä rutiini ja hauskemmin tulee sitä kautta, kun pelaat pupupeliä ja keräät porkkanoita. Että rutiinia sitä kautta tulee.

Riikka: Kertulla ei ole mitään sellaista pelkoa tai ärsytystä matikkaa kohtaan. Se on vain hauskaa. Tämä tietysti kuvastaa minun vanhoja ennakkoluuloja tai omia pelkojani, että matikka on kauheata.

Tuomo: Kun lukee 1-2lk opsia, niin se on melko paljon perusihmistaitoja, ryhmässä toimimista, oikeaa ja väärää, tunteiden käsittelyä, ja sellaisia perusasioita, mitä koulun pitäisikin tehdä. Sitten on kielet ja matikka, joissa luodaan pohjaa. Ja sitten on yleiset elämisen taidot. Niitä on hauska. Esimerkiksi tunteiden käsittely veneympäristössä on aika jokapäiväistä. Siellä on pakko käsitellä ja puhua auki, mitä saa tai ei saa tehdä, kenen kanssa leikitään tai ei, miksi kiusataan. Ne on sellaisia 2min nopeita juttuja, jotka tulee aika karrikoiden siellä esille. Jos ajatellaan, että mitä missaa, niin ei ole sitä 25 lapsen luokkaa, jossa osata tai ei osata toimia. Enemmän teet oikein, jos olet hiljaa ja teet niin kuin käsketään. Veikkaan, että Aarrella olisi voinut tulla ongelmaa, että hän on niin täynnä energiaa, että hänen on vaikeaa olla paikallaan. Viime vuonna monesti keskusteltiin opettajan kanssa, kun jalka vipattaa, pyörii paikallaan ja pitää tehdä juttuja. Tuommoinen voisi kääntyä tosi vaikeaksi jutuksi, jolloin se itse oppiminen saisi negatiivisen mielen myös lapsen omassa päässä, että voi, kun koulu on tyhmää, kun häntä koko ajan moititaan, kun hän ei jaksa istua hiljaa paikallaan. Pitää vain olla tosi tyytyväinen, että on tämänlainen tilanne, sen sijaan, että Wilmassa/Helmessä olisi joka toinen päivä merkintä hankaluudesta tunnilla. Tämä on aika hyvä ratkaisu.

Miltä oppiminen teidän mielestä parhaimmillaan näyttää?

Riikka: ilona.

Tuomo: Sen näkee naamasta. Just se oivallus. Mietin vaikka jotain uutta aihetta matikassa, mitä mä olen oikeasti opettanut Aarrelle, en mä ole oikeasti opettanut mitään. Hän lukee sen aiheen itse, katsoo ne esimerkit muutaman kertaan, laskee väärin pari kertaa ja sitten oikein. Sitten, kun on itse vaan hiljaa, eikä kerro oikeaa vastausta, hän näkee hyvin minun naamasta, että nyt pitää miettiä uudestaan. Se muikea ilme, mikä hänellä on, kun hän tajuaa, että näinhän tämä menee ja 100 samanlaista menee ihan samalla lailla ja oikein.

Riikka: Kun hän löytää sen strategian. Tuomo, et nähnyt sitä, kun Kerttu tajusi paalusolmun. Meidän Kerttu on sellainen…

Tuomo: Elämäntapaintiaani

Riikka: oman elämänsä taiteilija. Jostakin hän vähän innostui ja te pojat olitte jossain muualla. Me olimme siinä kannella ja hiplailtiin köyttä. Sitten hän kysyi, miten se paalusolmu menee. On se tarina siitä, miten se solmu menee. Sitten hän sääti ja sääti ja välillä totesi, ettei mene ja minä näytin välillä. Puoli tuntia hän sitä hinkkasi ja hinkkasi ja sitten hän tajusi sen. Se ilme! Sen näki, että hänen rinta meinasi pakahtua siitä, että HÄN nyt tajusi tämän. Aivan mahtavaa!

Tuomo: Hän itse halusi oppia sen ja sitten hän tajusi sen. Oppiminen parhaimmillaan on sitä, että lapsi pitäisi saada haluamaan oppia. That’s it. Jos sen pystyy saamaan, että lapsi haluaa oppia jotain uutta, paljon muuta ei tarvitsekaan tehdä. Sitten enemmän on sitä, että tarvitsee ohjata ja antaa virikettä ja sitäkään ei tarvitse oikeasti tehdä. Jos se on käännetty päälaelleen, että opettajien tarvitsee perustella lapsille, että kyllä on tärkeää, että sinä opit tämän, niin siinä ollaan vähän jo niin kuin hävitty peli. Sen pitäisi lähteä sieltä, että vitsit, kun on makeaa oppia juttuja. Siinä tullaan siihen, että ei voida puhua niillä sanoilla. Ei kukaan lapsi ajattele, että kyllä minä haluan nyt oppia asioita. Se pitäisi saada jotenkin kokemuksen kautta semmoinen oivallus lasten päähän.

Riikka: Tuli tänään mieleen, kun veimme lapset mummolaan, niin Aarre antoi meille tehtäväksi, kun ei kumpikaan muistettu kirveelläkään sitä termiä, missä yksi sana tarkoittaa montaa asiaa, jonka vastakohta on synonyymi. Emme muistaneet sitä ollenkaan. Aarre on tajunnut, että suomen kielessä on monta sanaa, jotka tarkoittavat montaa eri asiaa. Eli saimme tehtäväksi ottaa selvää tästä asiasta. Hän oli ihan onnessaan.

Tuomo: Huomenna kerromme, että se oli se homonyymi. Hänellä on sitten hauskaa.

Mitä digitaalisuus oppimisessa teille tarkoittaa?

Riikka: Kynä ja paperi

Tuomo: Se on niin kuin yksi kanava, joka voi olla tietyissä jutuissa innostavampi tai hauskempi kanava tai siinä rinnalla erilainen kanava, kun se, että joku kertoo. En tiedä, ehkä tässä on sekin vähän, että mennään ojasta allikkoon, että jostain tulee mantra, että näin se menee tai että digitaalisuus olisi jotenkin parempaa kuin jokin toinen. Siitä tulee niin kuin uusi ulottuvuus. Yhden yksittäisen oppilaan kannalta, jos me ajatellaan meidän lapsia, en näe paljon merkitystä, lukeeko hän jostain tietosanakirjasta jotain asiaa tai kerronko minä vai oppiiko hän sen applikaation kautta. En näe mitään eroa sinänsä. Ne ovat eri tapoja. Sen sijaan mitä digitaalisuus voi tuoda 25 oppilaan luokkaan, siinä näen paljon mahdollisuuksia.

Riikka: Sitten tulee enemmän tämä dokumenttien jakaminen ja ryhmätyö, mitä meillä ei näitten yhteyksien kanssa mahdollista.

Tuomo: mutta jos on 25 oppilasta niin just tämä, että oppilaat saavat oikeasti mennä oman tahtinsa mukaan verrattuna siihen, että istut hiljaa paikallaan, kunnes opettaja antaa lisätehtäviä. Verrattuna siihen, että sulla on vaikka kolmasluokan joku aine, voit tehdä sitä tai projekteja muiden oppilaiden, koulujen, kanssa. Siihen se antaa ihan hirveet mahikset. Mutta luulen, että ollaan vielä siinä vaiheessa, että ajatellaan, että jos luetaan jotain paperista tai padista, niin mikä siinä on nyt niin erilaista. Tai jos lasken tätä yhteenlaskua paperilla tai applikaatiolla niin mikä siinä on nyt niin erilaista. Ja siinä ne skeptikot on ihan oikeassa tietysti. Siinä ei olekaan mitään sinänsä erilaista, mutta pitemmälle kun mennään, sieltä alkaa avautumaan hyviä käytäntöjä, jotka avaavat ihan uudenlaisia mahdollisuuksia sen verkostonkin kautta, kun eri koulut ja eri maat pystyvät yhdessä tekemään juttuja ja sekös vasta on hauskaa.

Mikä on välttämätön edellytys hyvälle koululle? Kun tekin olette venekoulu, niin mietin, mitä tarvitaan, että se on koulu ja että se olisi hyvä?

Riikka: tässä on nyt intuitiivinen vastaus. Vanhempien rooli ja läsnäolo on jotain sellaista

Tuomo: menisin vähän sinun kysymyksen alle. Menisin siihen, että mitä lapsen oppimisen kannalta on tärkeimpiä asioita. Silloin koulu on yksi asia. Koulu ei ole ainoa asia.

Riikka: toki hän kysyy koulua, eli me mennään vähän eri kysymykseen

Ei haittaa, vastatkaa vaan. Kysyn sitten uudelleen, jos menee liikaa ohi.

Tuomo: mitä Riikka sanoi, minkälainen sen koulun, kun vanhempien rooli liitetään kouluun, mun mielestä sen pitäisi liittyä aika paljon enemmän. Silloin se, mitä me yleensä ymmärretään kouluna, joka on sellainen ulkoistustyökalu lasten koulutukseen, kun sen ei pelkästään pitäisi tapahtua, vaan vanhempien rooli pitäisi olla paljon suurempi siinä. Koti-koulu-yhteistyö pitäisi olla vähän muutakin kuin raportoidaan siitä, kun lapset käyttäytyy koulussa huonosti. Vanhempien pitäisi olla paljon enemmän kiinnostuneita, mitä heidän lapsille opetetaan ja miten he voisi itse siihen liittyä ja ehkä olisi helppoa sanoa, että hyvä meidän on sanoa, kun meillä on kaikki aika lasten kanssa täällä miettiä sitä asiaa, mutta valitettavan paljon näkee sitä, että vanhemmat ovat hyvin pihalla, mitä niiden kuudesluokkalaiselle opetetaan tai ei opeteta tai mitä pitäisi opettaa. Se on omien kiireiden ja muun takia ulkoistettu koululaitokselle. Näkisin, että optimaalisessa koulussa lasten vanhemmat olisivat hyvin paljon enemmän mukana. Mutta turvallinen innostus on se.

Mitä teidän mielestä tarvitaan oppimiseen?

Riikka: Se on just tuo. Turvallisuutta ja paikkaa, jossa voi oikeasti innostua. Jotenkin niin.

Turvallinen paikka innostua on hirveän hyvä sanapari.

Mitä teille voisi tarkoittaa sanat oppimisen vallankumous?

Riikka: Yhdistän sen vallankumouksen siihen, olisiko se ollut internet-video meemipätkä, missä se koulu, joka me muistamme ja tiedämme, se on sitä koulua, joka on rakennettu teollisen yhteiskunnan tarpeisiin, joka tarvii tuottavia ja korvattavissa olevia yksilöitä. Se vallankumous liittyy siihen, että emme enää elä siinä yhteiskunnassa. Tuotannon tekijöiden pitää olla toisenlaisia. Silloin sen koulun ja oppimisen pitää olla toisenlaista.

Tuomo: Silloin se vanha totuus, että jokainen on oman onnensa seppä niin, jos koulu pyrkii valmistamaan lapsia aidosti siihen, mikä tulevaisuudessa aidosti on yksilön mahdollisuus tehdä oma duuninsa, työpaikkansa, ja oma elämänsä niin mitkä mahdollisuudet oli huikeasti erilaiset 80-luvulla vielä. Kouluhan ei siihen ihan hirveästi valmista. Paitsi, että nyt tulee 1-2lk tulee puhetta yrittäjyydestä jo opsissa ja näin, mikä on aika mahtava juttu.

Teidän koulutusratkaisu on poikkeuksellinen, ihailen sitä sydämeni pohjasta. Mitä siinä on sellaista, mitä haluaisitte, että muut vanhemmat, opettajat, koulut ymmärtäisivät omassa oppimisessaan ja opettamisessaan?

Riikka: Ehkä se on se, mitä Tuomo tuossa aiemmin kuvaili, että jokainen hetki on tavallaan tilaisuus sille, että voit olla auttamassa oppimisen intoa

Tuomo: Aika hauskaa. Minä taas olisin sanonut sitä, mitä Riikka sanoi aiemmin. Sen että sen vanhempien roolin pitäisi olla paljon vahvempi siinä. Jos vanhemmat olisivat mukana ja kaikessa, mitä tapahtuu, nähtäisiin, että siinä on jotain opittavaa, niin se tapahtuisi itsestään. Se on kaukana siitä, että joku opettaja tietää jotain ja opettaa jossain instituutiossa. Se poikkeaa siitä ihan hirveästi. Kaikki vanhemmat tietenkään eivät voi olla mukana eikä ole innostusta, tietotaitoa, aikaa, tai innostusta. Jos vanhemmat eivät osaa lukea, eivät he osaa opettaakaan. Ollaan silleen poikkeuksellisessa tilanteessa, mutta nämä on sellaiset periaatteet, jos ajatellaan vaikka suomalaista yhteiskuntaa, kuinka koulutettua väki keskimäärin on. Jos se vanhemmillakin olisi tahtotila uuden oppimiseen ja niiden omien aitojen levittämiseen. Jos semmoinen olisi jollain tavalla laajemmin kuin nyt, se veisi aika pitkälle. Kyllähän niitä on tutkimuksia, kuten hyvin tiedät, että yleensä on tutkittu sitä, mitä on helppo tutkia eli vanhempien koulutustaso ja miten se korreloi lasten tulevaisuuteen. Mutta silloin puhutaan vain jotain mitattavista tutkinnoista, joka on yksi osa sitä, mutta semmoisen tutkiminen, että ne vanhemmat, jotka ovat hereillä ja innostuneita asioista ja uuden oppimisesta ja miten maailma toimii, miten ne pystyvät välittämään lapsille sitä innostusta.

Riikka: Tässä on tämä esimerkki, että minun äitini, joka ei ole koulutettu ihminen lainkaan, hänellä on sellaisia äitien viisauksia, kuten, kun keität pastavettä, heität sinne suolaa. Ei hän tiedä, miksi se pitää tehdä niin, mutta se pitää tehdä niin. Minä olen sitä samaa opettanut lapsille, Aarrehan meillä laittaa pastavedet kiehumaan, mutta sen pohtiminen, miksi se suola pitää laittaa siihen veteen, eikö sen voisi laittaa pastaan jälkikäteen. Se sitten selvitetään yhdessä, miksi se suola pitää laittaa siihen etukäteen. Mitä on se pintajännitys ja muuta.

Tuomo: Sä voit puhua pintajännityksestä, voit puhua emulsiosta, joka suola vaikuttaa. Puhut yläasteen kemiasta.

Riikka: Samanaikaisesti se on sitä arkiviisautta, jota perheet toivottavasti koko ajan välittää lapsille.

Tuomo: Tai, kun pullaa tehdään, pulla on hyvää, niin miten se hiiva toimii. Mitä siinä tapahtuu. Miksi se nousee se taikina? Miksi se haisee sellaiselle kuin haisee? Koulussa se on kemiaa ja tulee myöhemmillä luokilla. Tämä on kuitenkin aika perusjuttua, jonka kaikki vanhemmat eivät tule ajatelleeksi, että he tietävät niitä asioita. Omille jälkeläisilleen sen kaiken tietotaidon, ei pelkkien geenien, vaan sen soisi olevan enemmän, että se on muutakin kuin geenit vaan se olisi se oma tietotaito, ettei sitä ulkoistettaisi koululaitokselle. Se on sellainen, mikä meillä on tässä aika poikkeavaa.

Miten te itse opitte parhaiten, jos ajattelee koko perhettä?

Riikka: learning by doing

Tuomo: se on meillä se on.

Riikka: Meillä on mies, joka ei lue manuaaleja. Meillä on nainen, joka lukee manuaaleja.

Tuomo: mies ottaa aina sähköiskut ekana ja sitten vaimo lukee sen jälkeen manuaalista, miten se olisi pitänyt tehdä. Mutta se on hyvin konkreettinen tapa oppia. Esimerkiksi kolme päivää sitten sähkömoottorin kanssa mietittiin akun kanssa napoja ja käsi otti vähän vahingossa kiinni toiseenkin napaan ja tsäp.

Riikka: ei se ole kuin 48 volttia onneksi.

Tuomo: ei se ollut paljoakaan. On monenlaisia lähestymistapoja. Jotkut ovat teorialähtöisiä. Minä vaan en itse opi jos joku kertoo, miten jokin toimii. Sitten, kun rupean itse funtsimaan, että oli melkein mikä tahansa koje, niin kun sen purkaa palasiksi ja kattelee, miten nämä voisi toimia niin siinä vaan oppii ihan hirveästi.

Riikka: Aarre on ihan samanlainen kuin sinä, Tuomo. Kerttu on semmoinen, joka kehittelee päässään omia teorioitaan ja juttelee ja pohtii, oivaltaa, laulaa ja nukkumaan mennessään toistelee asioita, keksii omia sanoja lauluihin ja tämmöisen taiteellisen kautta.

Tuomo: R-äännekin tuli laulujen kautta.

Riikka: se oli itse asiassa tällaista sosiaalidraamaa. Hän halusi komentaa Marttaa.

Tuomo: Se on totta. Me ollaan hyvin käytännönläheinen ja konkreettinen perhe varmaankin. Lisäksi tässä veneympäristössä on pakko hoitaa, eli pakon kautta myös sitten. Se on enemmän filosofinen asia, että aina on pärjätty ja kaikki selviää, kun vaan rupeaa hommiin. Silloin ei ole niinkään yksittäisestä asiasta, mitä pitää oppia vaan mentaliteetista, lähestymistavasta.

Miten vanhempana pystyy, tai näettekö vanhemman tehtävänä auttaa lasta löytämään ne vahvuudet ja oppimistyyli?

Riikka: Kyllä Aarrea joutui vähän auttamaan, mikä se oppimistyyli oikeasti on.

Tuomo: Se ei suoraan, koska hänelläkin on sellainen varmaan geeneistä tuleva lievä auktoriteetin, eli isin ja äidin, vastustus siinä.

Riikka: Myös opettaja viime luokalla. Ensin juttelimme, että hän on menossa kouluun ja että on mahtavaa, kun häntä opetetaan ja sitten hän oppii. Se hämmennys oli ihan kauhean suuri, kun se ei toiminutkaan niin.

Tuomo: Tai se, miten hän olisi oppinut parhaiten niin siten ei sitten saanutkaan tehdä tai sille ei saanut vastakaikua. Hän olisi varmaan oppinut paremmin, jos olisi juossut luokassa ympyrää ja miettinyt mitä tahansa asioita, kirjaimia ja numeroita, mutta kun piti olla hiljaa paikallaan. Siihen ennätti jo vähän tulla sellainen negaatio yleistä oppimistä kohtaan.

Riikka: Kertullekin pitää sanoa, että on ihan ok, että ei vaan voi muistaa ulkoa jotakin rimpsua, esimerkiksi missä järjestyksessä viikonpäivät menee.

Tuomo: Meillä on huono, kun sillä ei ole täällä mitään väliä, miten ne menee.

Riikka: Jos hänelle on kerran helpompi muistaa jokin toinen tapa niin se on ihan ok.

Tuomo: Yksi hauska asia, mitä Aarren kanssa on käyty paljon läpi, on temperamentissa ihan pienestä asti ollut jo. Hän on pienestä asti itseään kohtaan, että pitäisi osata kaikki heti. Kävelemään ja pyörällä ajamiset. Hän oli sitä mieltä, että heti pitää osata ja aivan hirveää draamaa, kun ei heti osannut kaikkea. Nyt kanssa kaikissa jutuissa se on niin itsensä pahin kilpailija siinä. Siitä sitten jutellaan ja sitten on hauskaa, kun isikin tekee virheitä ja isikin saa sähköiskuja ja isikin tippuu veneestä ja näin poispäin. Hän tietysti peilaa hirveästi minuun juttuja. Tai montako sivua olet tänään lukenut ja vertaa sitä. Jutellaan sitten, ettei se ole oikea vertailukohta, mutta hän on kauhean kova itseään kohtaan siinä, mikä on osittain positiivinen asia, jos se halu on kova. Sitä on sitten monta kertaa käyty läpi, että miten sen pettymyksen sitten käsittelee. Luulen, että hänelläkin auttaa, kun voi verrokkia muuttaa. Voidaan katsoa, missä ne muut siellä luokassa menee ja mitä ne käy tällä hetkellä läpi ja tajuaa, että hän osaa jo ne jutut ja paljon enemmän. Ne on ollut hänelle hauska huomata.

Minulla on hyvin saman luonteinen lapsi kuin Aarre. Jotkin jutut kuulostaa hyvin tutuilta.

Tuomo: Jos vanhemmalla ei ole aikaa tai kiinnostusta mennä mukaan, niin vanhempi ei välttämättä tiedä, minkälainen minun lapseni on siellä koulussa ja miten se oppii ja jos se ulkoistaa opettajalle, mikä onnistuminen on sattumankauppaa. Vanhemmat ovat sitten aika pihalla, että miksi tämä meidän lapsi ei olekaan kiinnostunut tai pärjää tai tule toimeen siellä koulussa. Lapset ovat niin hyvin erilaisia.

Kiitos teille ja hyvää jatkoa ja hyviä tuulia!


The boat s/y Panacea

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s