Inspiring math learning – an interview with Maarit Rossi

I had the fortune to interview Maarit Rossi, who was chosen as one of the top ten teachers in the world in 2016. She has worked as a teacher and principle in Finland for 37 years and even now, though retired, works part time teaching math. She, with colleagues, have created the Paths for Math, which seeks to transform math teaching and learning into something that inspires, leaves students room to participate in their own learning, teaches thinking, perceiving, and gives tools to everyday life. The interview was conducted in Finnish and that can be read here. I have also added a summary for those too busy to read the whole text at this time.


Maarit Rossi – top 10 finalist for the Global Teacher Prize in 2016. Picture used with permission.

Main points of the interview:

  • Students’ need to be involved in their own learning. They need to have space to be enthusiastic and realize the underlying principles on their own without always being told beforehand what the result of the realization needs to looks like.
  • A teacher doesn’t need to change everything and not all the time. It is quite all right to just do something different every once in a while, maybe once a month to start with. The feedback from the students will be a motivation to go further from there.
  • The idea is to start small. For instance, a teacher can sometimes start the lesson at the end of the chapter in the book, where there are the bonus assignments, games etc.
  • The idea is to, at least every once in a while, leave space for wonder, realizations, enthusiasm, and not always focus on remembering the correct formulas and replicating what has already been done.

Thank you Maarit, for taking the time to do this. Would you start by telling me a little bit about yourself and what it is you do?

I work as part time teacher. I am also retired from my career as a math teacher and a principle.

How long did you work as a teacher?

I have worked as a teacher and principle for about 37 years in total.

And you still work as part time teacher?

Yes. I just like it so much. I have worked as a part time teacher for about two years now. Also, I train teachers, so I want to have a solid touch to actual teaching. I don’t want a reputation of being a civil servant, who hasn’t been in a classroom in twenty years but still tells teachers and in schools how to teach. I am in the field. If I say something, I know what I am talking about.

You also have this Paths to Math. What is it about?

It actually the end-result of a persistent and long-spanning development work concerning teaching math, which I started actively in the end of 90s. Katri Espo, and myself we became a part of this Finiste working group run by the Finnish National Agency for Education. The group was about 100 teachers from around Finland. It originally came together during the summer, which is a holiday time for teachers, which probably stopped some teachers from attending, because who want’s to spend their holidays becoming better at their teaching. But the group was really wonderful. We worked together for many years and came up with teaching methods. I think that group had an effect on the curriculum of the 2004, which is at the base of the current curriculum as well. Pasi Sahlberg, Jari Lavonen and many other nowadays authors were a part of this group and we, myself and Katri, became authors as well. Our idea of teaching and learning was so modern in that group. It was a time, when there was discussion on the conception of learning for the first time and what it means. We started to do something completely differently in math. We ended up making a textbook, but had a lot of trouble finding someone to publish it. Edita ended up publishing it, but, as it did not sell, they dropped it. We were amazed. We were so sure that the big change was going to come in the beginning of the 21st century. Now I am awaiting this change for a second time in my life. It was a disappointment of course. Then I was chosen as a principle and also was admitted into a Fulbright Administrator program, thanks to which I met Cecilia Villabona in Manhattan. Cecilia saw me teach. She is also a math teacher and saw the book we had made. Also Eduardo Andere, a PISA-researcher, who has also written a book about the Finnish school system, saw what we had done. He said that we had been making PISA even before PISA even existed and said we could not abandon it. I thought that it was not going to go anywhere. Cecilia was the one who got me excited again. At that time, however, I chose not to do it in Finnish. I was very disappointed with the teaching here, so I decided to do it in English. Paths to Math is an e-learning material for teaching and learning math. It is designed both for the teacher and the student with the idea of developing math learning in a student-centred direction. That is the long path I am still on. It has been a monumental work to do in English, make it suitable for use through computers and other devices and, at the same time, try to promote the idea of a more student-centred math teaching. But now some of it has been translated back to Finnish. We have a problem that we cannot compete with these modern gamified environments, but our pedagogic content is the real deal. However, a teacher needs to have internalised the need for change pretty thoroughly and he/she needs to want to change his or her own teaching, for this to work well. A teacher, who still uses the same pedagogic means as they did a hundred years ago, will not use this. I think math is the last subject that can change, for some reason. It has been a tough job but it is my passion and feels like my life’s work. It will turn out, as it will. I will do my best.

It is vitally important. I just read an interview, where you said that math teaching has not changed for a hundred years. What gave you the idea that it needs to change and the desire to change it?

I had been teaching for 10 years at that point and used to joke that all my friends had already quit, but I hadn’t. I was not happy with the job. I was not happy with the school really either. It was too static. For me it was decisive that I got involved with the Finiste working group and we started to discuss the need for pedagogic methods in natural sciences. I am also a physics and chemistry teacher for the comprehensive school grades. That working group sort of built the base. Then we went to Leeds and that sealed the deal. Even then it was renown for a constructivist learning approach and research associated and connected with it. They divided us into groups including professors and made us solve a problem from the natural sciences. I don’t remember what the problem was, but I was shocked that the professor next to me had no more to contribute than anyone else. In the end we solved it as a team. When I came home I thought “oh my god, I have been teaching everything all wrong”. I had been teaching math like it had been taught to me. The content of math at that time was that a student was mathematically talented if they could expand a mathematical expression with many denominators. That is just liturgy, rules and rigor. That was the math then and that is what math mostly still is, even though there have been some minor changes. First math books got some colour photos. Then the verbal tasks became less idiotic. But still, there are no big themes. There is nothing approaching a concept from the viewpoint of the child. There still is the same structure that first introduces the new topic, then gives an example after which students rehearse and finally have the similar tasks as homework. There is no room for intellectual realization or any approach that comes natural to children.

So kids cannot just start trying to find ways to solve the problems

No. And I do not mean that they need to find ways to solve everything, absolutely not. Humans have taken thousands of years to figure this out. Kids do not need to do all that themselves, but pedagogically speaking we need to give them space and a possibility for realization.

Once you started to change the way you taught, what kind of changes did you see in your students?

Students are my resource. They are my strongest supporters. I have received such positive feedback and an amazing amount of enthusiasm. If others have doubted if I am mathematic enough or my work meaningful enough, kids have never given me cause to think like that. Maybe one student in upper secondary school questioned if I was sure about what I was doing. I said I was. Once s/he started the work and got into it, s/he got excited and finally graduated with the highest grade in math.

Has the feedback changed since then?

Let’s say that in the last year, since I was chosen as one of the top ten teachers in the world, people have started to listen to what I have to say. That has changed, but not to a large extent even now. I am still more sought after abroad than I am in Finland even though our situation is as it is. I know that there are not that many educators around, but still there has not been that much demand for my time.

That is very sad considering the huge need for what you are saying

Yes, especially considering that I won’t be doing this endlessly. I have taught teachers 20 years ago. Then last summer I went to Africa. It was my rebirth as someone teaching teachers. I was so nervous and prepared really well. Then I saw that it was fun and that teachers were really enthusiastic. After that I have been in Poland, Turkey and China and everywhere I can see based on the teachers that it is the same thing in math. I am certain that this is not about cultures or languages. At Kirkkonummi I have participated in the Hundred-project collaborating with the University of Turku. Otherwise I feel that in Finland they just seek me to comment or say a few words about this. For instance I am going to MAOL tomorrow to talk about this. But it is a huge change I am proposing. One does not do it by listening to a lecture once. It has taken me a lifetime, but then the time was different. Now the time is more positive and accepting, but teachers still need help in developing and updating their teaching.

Can you explain, what it is that you do? What is the change one should do? Because we critically need math.

It is essential that children are involved in their own learning. In math that is rare as memorization as so prevalent, they just look at how it should be done and copy it. Learning math can’t be solely based on that as it kills the motivation and enthusiasm. It gives birth to the loathing, which results in us losing so many students. The student must be active. My mistake, when I started to educate teachers in the beginning of the 2000s was, that I was not clear enough in saying that they do not have to change everything. Now I say that if you do it differently even once a month it will have positive effects. If you watch the Efter Nio program today, where they show my teaching and I of course chose some of the more showy parts, there is a part, where we look at triangles. If you look at a textbook it says straight out what a triangle is, what is an acute-angled triangle, obtuse triangle and a right triangle. They are spelled out, as are equilateral triangle, isosceles triangle and scalene triangle. They are defined. I start with dividing students into pairs and I give them some coloured papers. I ask them to make to two different shaped triangles. That creates the first problem. What does it mean that they are of different shapes? Then I give them the second problem. I ask them to make it as large as they can. So there are two problems to solve. So I do not just look a page in a textbook and start to methodically go through it. After these assignments I circulate the classroom and make sure they get the different shapes thing and there is enough variation in scale. There might be a student who uses the entire paper and does not cut anything out. Even math teachers, who are trained in this don’t always realise this, but then they have gone through the same type of schooling in math. After the students have cut out their triangles, and there is a huge amount of them, we place them in the centre of the classroom and I ask students to come around the triangles. I ask the students to look at the triangles and find a property in the triangles on the basis of which they could classify them. If you think about what the kids need in their life, they need to be able to classify information, to analyse it, to manage information. All this can be rehearsed with math. It helps them to perceive, to understand and allows them to understand very deeply. So students ponder and talk math. I pay attention and, if they come to a point where they cannot proceed on their own, I ask them a question that helps them past that point. It is pretty awesome, when they make the definition and see how it works out and what the property is they decided to use. This is one way that lets students realize phenomenon and underlying issues on their own and it is not based on memorization. Then after we have done this, I ask them to take a triangle and divide it up into three parts without damaging the points of the triangle. That is also a problem. What does that mean. A lot of kids tear their triangles into four parts, even though I ask them to divide it up into three. Then I give them a new triangle. Once they have done this, I ask them to connect the points so that the triangular edges are connected. That demonstrates the point that the sum of the points of the triangle is always 180 degrees. If the class has 24 students then the demonstrative power of 24 different triangles all producing the same result is massive. When I did this in Africa, one teacher, who teaches kids there, said that s/he had never understood where the 180 degrees came from. Of course education there is not that good, but it was interesting to hear that from someone teaching kids. So we have these kinds of exercises that are based on mathematical concepts. Then we have exercises concerning math that is needed in our societies and everyday life. We had this one exercise Katri made. The theme was waste disposal, amounts and classification of waste. Katri gathered up the information concerning the city of Kotka while students researched the amount of waste produced in their own homes and how they should be classified. This connects math to society and life with very basic math, because the math in comprehensive school is not that difficult. But it is important to change the content of math education. This is something we have yet to do in Finland as we haven’t really done much of it.

So what should teaching and learning math be at it’s best?

It is at it’s best when the child experiences math as a tool, where they feel they can make mistakes, where they look for solutions, negotiate with their friends, where they realise it is a very good tool, but with nothing mystic in it.

So one teaches thinking?

It comes automatically. Realization, thinking, managing the surrounding world, it is not as scary if you have ways of understanding it and making sense of it. Math gives you tools to perceive and make sense of the world because you think.

How can a teacher, who teaches math in a traditional way, get started? What are some small changes they can make to begin with?

I say when I train that these ideas were not thought of in one day and I cannot create them to all the bits in math. These ideas were born through years of doing this and one never knows where an idea comes from to change a specific bit. I say that the teachers should sometimes start the class using what resources are at the end of the math book. It is there that publishers have started to bring in new content. Start with just wondering. It, and the new content, can be pretty fun. The publishers of textbooks have not dared to bring that content anywhere else. So I say, start at the back. It is easy as the material is already made and the teacher just needs to approach the topic with a different order, back to front. Once a teacher sees the response it will kindle their desire to seek out other materials and means. It is not even a desired effect for teachers to plan and make everything themselves. There is material available or then they can buy the Path to Math. One can take a look and familiarise with the content free of charge by signing in at

So the Path to Math is something that can be bought by the school?

Yes, it is done in English and all the elements work in that language. It is not as broad in Finnish, but the price for schools is so ridiculously low that it can act as a supplement material.

What do you think about math games? One sees them a lot when substituting.

I have not seen any that require much intellect. I think they are the same mechanical calculating tasks that students have been doing for a hundred years. They have some whatnots added to them, and children will do them for a short period of time, but they do figure it out. Children are really intelligent.

Have you heard of the Khan Academy?

Yes. I have taken a look, but it is the standard lecture. There is nothing more. There is also talk about the Flipped Classroom where students watch the lecture beforehand. But then all the realizations students and teachers make in the learning situation are missing. So the culture of copying continues. I think only if a student is sick and away from school it is a good idea to see what has been covered. They have developed it further with exercises that should be nicer to do but it is still the same mechanical calculations. There is nothing more. What I am interested in is giving the student a possibility to have a realization concerning math.

So a very different approach.


I find your approach very appealing, because that is the greatest joy in learning, that feeling of “oh, now I get it”.

I think it is terrible if learning is just about the teacher teaching and students replicating. Where is the mathematical thinking and how can we get all students to participate in that thinking and find their own ways of thinking and realizing.

Do you recommend chancing the teaching of natural sciences in the same direction?

I had the fortune of being close to Maija Ahde as she studied misconceptions. I’ve always thought that lab work is important. I do not like it, when it is only the teacher that shows something. The students must also be able to try it out. Then, going one step further, there needs to be research-type features, where the student has a research problem they are trying to solve. If I have been able to help students achieve skills, where they can study something one variable at a time instead of ending up with a chaotic mixture in a test tube and without any understanding of what has happened. There are challenges. I did try to do things differently there as well, but I have focused more on the math. I was very critical with my own teaching. Teaching sciences require lab work so that the child gets something out of it. The end result cannot just be the child noticing the liquid turning red or having crud at the bottom. There needs to be some added understanding of why that happened. Usually it isn’t until later in upper secondary school they begin to understand things, when they could understand them much earlier.

What do you hope people will understand about learning?

If everyone would think about their lives and when they last actually learned something. Or are they just going through routines, reading the thought-out thoughts of other people. If people think, when they learn, they understand that it is difficult to change that learning. On top of this we are products of the same school system. We have been taught a certain way. In the PISA-studies, there was a paper “10 questions for math teachers and how PISA can help”, which came out in October – November of 2016. It is based on the survey conducted amongst students and teachers in 2013. In this survey 8 out of 10 students said that the math teachers tells them every class what they will learn in that class. So the teacher tells them, what they will learn. So this problem with how math is taught is global. Then think about the world of apps and the engineers making them without any background in pedagogy. How easy it is to make an app on math, make a game using the same math we have had in schools for the last 100 years. I think that when we understand better what goes on in the brain, through brain-research, when a child realizes something or by comparison copies something and through copying enough they end up realizing something, like Piaget said. It is very interesting.

What do you think is the role of fun in learning?

I think it is important. Now this does not mean a silly type of fun. If you think about the example I brought up before about the triangles. If I ask after class, how the students experienced it, they say it was fun. They think it is fun, when they are involved in their own learning and there is space for their own realizations. Even if they don’t always end up having them, they still think it is fun and say that the lesson was fun. It must be a rare treat for the children that it actually is fun. This fun does not mean using apps that make no difference whatsoever. There must be intellectual challenges, thinking and realization involved. If there are, it is quite a beautiful combination that happens.

What is the role of persistence and grit?

This usually is asked when talking about fun. Adults believe that when it is fun, nothing useful is actually happening. It is not the case. Children are persistent when they experience success and thinking. I can also teach math in a traditional way and the students are very persistent doing that and ask what is next. So it is quite ok to vary learning methods. But if the content is some nonsense with apps, then it is no wonder there is little persistence. We, as adults, need to understand what is behind these things.

Intrinsic motivation that is what it is about. When you have that and you want to understand something that gives birth to real persistence. It is central to this.

Quite right. Everywhere adults talk about not having persistence and everything has such a short attention span. But I just happen to always have kids that are persistent and whose attention span is anything but short!

If kids want to do something, the commitment to it is amazing.

They won’t even stop working when the class ends.

No, they just do and do and do.

There must be an amazingly good feeling in being able to understand and realize and intuit. It is so rare in their everyday lives that they really value it and want to experience more of it. They just want more of it.

There currently is a lot of talk about memorization. What do you think about the role of memorization in learning?

You come back to that. I think that learning is based too heavily on memorization. I do understand that it is needed. But if learning is just memorization, then that is one reason people hate math so much. It is a big reason. Content is another. If the content is too one-sided, then that is also a reason.

How could one link the content into real life? The math in math books is light years away from the students’ everyday life. How could it be brought closer, so the teacher does not need to justify math being important but rather that it would be self-evident?

The textbooks cause this, because they don’t have that kind of content. Like I mentioned the example of the waste disposal done by the city of Kotka, or when looking at decimal numbers the kids estimated the groceries needed by a family of four and then went online to check the actual prices. So use technology when it is sensible. These types of bigger themes based on real life need to be included into math textbooks. We have added a lot of them into Paths to Math. Like I have said on TV that my greatest work, which is still very topical, was a theme done with the Red Cross in Finland, where we had a refugee camp situation. We had a real map, a real situation, and the problem was how to feed a million people with the proper nutrition, what is the volume, how many trucks are needed etc. So we had a real life situation. The math was not complicated, because the math in comprehensive school is not complicated. Then we gave this to the students and they saw themselves solving real life big problems using math. The problem with math books is that there isn’t enough content designed to facilitate active learning and adaptation.

What does the worlds learning revolution mean to you?

It does not necessarily mean computers and no books. I think it is an opportunity to use many different methods. The role of schools is very important. I am not that excited about different flipped learning or blended learning solutions, because the school is the only place where students are socialized. It is the only place where they see the different classes in society. It is the basis of humanism. It is also the reason they want to come to school no matter how badly we design the learning. Their friends are there. Of course school must change. That is a revolution in itself if the school and the conception of learning change. How we see learning also is tied to how we see humans. I was lucky nearly 20 years ago, when our teaching staff in our school talked about the change in concept of learning. Others are just now starting talking about it. Of course the school is a centre for learning, but we are living in a time of big changes. I am currently writing a piece with the headline “School math is the Latin of today”. Math, how it is currently taught, is like Latin. A lot of people are thinking about just getting rid of it altogether. It is quite shocking. It has turned people completely off.

I’d like to continue briefly about digitalism. When should it be used?

Lately I have used it in statistics. The students have made their own statistics. They make them in Excel and show them to the rest of the class using PowerPoint. Or then I make small Quizzes. Actually I am waiting on something more advanced. I believe it has possibilities, but the technology just isn’t there yet. I haven’t really had time to look, like play the Lightneer game Big Bang Legends and how learning takes place in it. It might be so foreign to me that I would not see it as learning. But there will ne new things. I believe technology will give us new things, but most of what is available now is nonsense.

I have found the Dragonbox with their game on Numbers quite good. One can build numbers, combine them and divide them. It is quite interesting.

I have heard of it. Someone once showed me their game on geometry. I think it first started with Algebra. That I do not understand. I think it is silly math of doing tricks. Others say their child is a genius when they can solve these equations at the age of five. Hello! What does it have to do with a five-year-old? They do nothing with it. Will they remember it at the age of 14? There must be a connection to actually using that information. Otherwise it is just a trick, a stunt. Later in school, when the child is older, it is quite ok.

How do you learn best?

That is an interesting question. I am not sure I can answer it. I like to be interested in a lot of things. That is where I get my kicks. For instance I find it very difficult to write in English, but I do it all the time. That I can take up the challenge of writing in English, even though it is challenging. And when I get it done, it feels really good, like “have I really done that?” That is learning for me.

Thank you so much Maarit Rossi for this interview!

Logo of Paths to Math

The logo of Paths to Math

In Finnish / Suomeksi:

Haastattelun tärkeimmät asiat:

  • Oppilaiden pitää olla mukana ja osallisena omassa oppimisessaan. Heillä pitää olla tilaa innostua ja oivaltaa matemaattisia käsitteitä ja periaatteita ilman, että heille aina kerrotaan, miltä sen oivalluksen lopputuloksen pitää näyttää.
  • Opettajan ei tarvitse muuttaa kaikkea eikä kaiken aikaa. On ihan ok aloittaa siitä, että tekee jotain erilailla aina välillä esimerkiksi kerran kuussa. Oppilailta saatu palaute antaa sitten motivaatiota lähteä laajentamaan siitä.
  • Ideana on aloittaa pienellä muutoksella. Opettaja voi esimerkiksi joskus aloittaa tunnin matematiikan kirjan loppupäästä, missä on lisätehtäviä, pelejä ja muuta hieman erilaista materiaalia.
  • Keskeistä on, edes aina välillä, jättää oppilaille tilaa ihmetellä, oivaltaa, innostua, eikä aina vain keskittyä oikeiden kaavojen ja niiden käytön muistamiseen ja toistamiseen.

Kiitos Maarit, kun suostuit haastatteluun. Aloittaisitko kertomalla hieman itsestäsi ja siitä, mitä teet?

Teen tuntiopettajan töitä. Olen eläkkeellä oleva matematiikan lehtori ja rehtori.

Miten pitkä ura sinulla on takana?

Olen varmaan opettanut ja toiminut rehtorina yhteensä 37 vuotta

Edelleen opetat tuntiopettajana?

Joo, minä tykkään siitä hommasta niin paljon. Olen jo toista vuotta tuntiopettajana. Lisäksi, kun koulutan opettajia haluan, että minulla on koko ajan se touch. En halua mainetta, että olen joku virkamies, joka ei ole 20 vuoteen ollut koulussa ja puhuu, mitä pitäisi tehdä. Olen kentällä. Jos sanon jotain, minulla on kanttia sanoa. Minulla on itsellä sellainen tunne, että tiedän, mistä puhun.

Sulla on tämä Paths to Math. Mistä siinä on kyse?

Itse asiassa kyse on tosi pitkäjänteisestä matematiikan opetuksen kehittämistyöstä, joka minulla alkoi aktiivisesti 1990-luvulla ja loppujen lopuksi Katri Espon kanssa kuuluimme tällaiseen opetushallituksen Finiste-nimiseen työryhmään, jossa oli 100 opettajaa ympäri Suomea. Se alun perin kokoontui kesäisin eli se oli jo kynnys opettajille, että kuka haluaa mennä opiskelemaan omaa opetustaan kesälomallaan, se varmaan karsi. Mutta meille tuli tosi upea porukka ja mehän tehtiin monta vuotta töitä ja me kehitettiin opetusmenetelmiä. Olen sitä mieltä, että se porukka vaikutti 2004 opetussuunnitelmiin, jotka edelleen on pohjalla uusissa opetussuunnitelmissa. Siellä oli Pasi Sahlberg, Jari Lavonen ja monta kirjantekijää ja meistäkin tuli sitten myös kirjantekijöitä. Se meidän opettamisen ja oppimisen ajatus oli niin moderni. Siihen aikaan puhuttiin ensimmäisiä kertoja oppimiskäsityksestä ja mitä se on. Me tavallaan lähdettiin toteuttamaan sitä matematiikkaa toisin. Se oppikirja, minkä me teimme, sitä ei meinannut kukaan kustantaa. Loppujen lopuksi Edita sen kustansi ja sitten se lopetettiin, koska se ei myynyt. Olimme ihan ihmeissään. Olimme ihan varmoja, että nyt tulee se suuri muutos 2000-luvun alussa. Nyt odotan tätä samaa muutosta toisen kerran elämäni aikana. Se oli tietenkin aikamoinen pettymys. Sain sitten rehtorin paikan ja Fulbrightin Administrator programin ja tapasin Cecilia Villabonan Manhattanilla. Cecilia näki minun opetustani. Hän on myös matematiikan opettaja ja näki myös sen suomenkielisen kirjan. Samoin sen kirjan näki myös Eduardo Andere, PISA-tutkija, joka on tehnyt Suomen koululaitoksestakin kirjan. Hän sanoi, että te olette tehneet PISAa jo ennen kuin PISA on ollut jo olemassa, että te ette voi jättää sitä tähän. Itse ajattelin, että ei tästä tule mitään. Cecilia sai minut uudestaan innostumaan, mutta totesin, etten tee enää suomeksi. Olin aika pettynyt täällä olevaan opetuksen tilanteeseen, joten totesin, että lähdetään tekemään englanniksi. Paths to Math on sähköinen matematiikan opetus- ja oppimismateriaali sekä opettajalle että oppilaalle matematiikan opetuksen kehittämiseksi oppilaskeskeisemmäksi – sillä pitkällä tiellä olen edelleen. Se on ollut valtava työ tehdä englanniksi ja pistää se sähköiseen muotoon ja samaan aikaan viedä sitä asiaa eteenpäin. Nyt siellä on osa käännetty suomeksikin. Meillä on se ongelma, ettemme pysty kilpailemaan näiden modernien pelillisten ympäristöjen kanssa, mutta meillä on se pedagoginen sisältö niin kovaa. On osoittautunut, että opettajan pitää olla jo aika hyvin sisäistänyt muutoksen tarpeen ja hänen pitää haluta muuttaa omaa opetustaan. Ei sitä sisältöä ota käyttöönsä opettaja, joka käyttää niitä samoja menetelmiä, joita on käytetty 100 vuotta. Luulen, että matematiikka on se viimeisin oppiaine, joka pystyy muuttumaan, jostain ihme syystä. Se on ollut aika rankka duuni. Mutta se on minun intohimoni ja se jopa tuntuu olevan minun elämäntehtäväni. Siinä käy sitten kuin käy. Teen parhaani.

Se on hurjan tärkeää. Luin juuri haastattelusi, jossa sanotaan, että matematiikan opetus ei ole muuttunut sataan vuoteen. Mistä aikanaan syntyi tunne siitä, että tämän täytyy muuttua ja se halu lähteä muuttamaan sitä?

Olin ollut siinä vaiheessa 10 vuotta opettajana ja sanoin vitsinä, että kaikki muut kaverit erosivat, mutta minä en eronnut. En ollut työhöni enää tyytyväinen. En ollut oikein siihen kouluunkaan tyytyväinen. Se oli liian staattista. Se oli hyvin ratkaisevaa, että lähdin tähän Finiste-työryhmään ja että lähdimme puhumaan laajasti opetusmenetelmien tarpeellisuudesta luonnontieteissä. Olen myös peruskoulun fysiikan ja kemian opettaja. Tavallaan sitä pohjaa alettiin siinä tekemään. Sitten menimme Leedsiin käymään. Se oli se viimeinen niitti. Se oli silloin jo hyvin tunnettu konstruktivistisesta oppimiskäsityksestä ja siihen liittyvästä tutkimuksesta. Ne laittoivat meidät ryhmiin, jossa oli professoreita, ratkaisemaan jonkin luonnontieteellisen ongelman. En edes muista, mikä se ongelma oli, mutta olin ihan järkyttynyt, että professori minun vieressäni ei kyennyt yhtään enempää antamaan ideoita ongelman ratkaisuun kuin me muutkaan. Loppujen lopuksi tiiminä ratkaisimme sen. Kun tulimme kotiin, ajattelin, että ei herra jumala, mä olen opettanut ihan p:stä. Olin opettanut matikkaa juuri niin kuin sitä oli minulle opetettu ja se sisältö oli siihen aikaan sellaista, että oppilas oli matemaattisesti lahjakas, jos hän sievensi lauseketta, missä on monta nimittäjää. Siinähän oli kyse pelkästä liturgiasta, säännöistä ja siitä, oletko tarkka. Se oli se matematiikka ja se on edelleen tänä päivänäkin tätä matematiikkaa, vaikka se on vähän muuttunut. Ensin tuli värikuvat sinne matematiikan kirjoihin ja sitten sanalliset tehtävät eivät olleet niin älyttömän tyhmiä. Mutta siellä ei ole edelleenkään isoja teemoja. Siellä ei ole vieläkään sellaista, että lähestyttäisiin käsitettä sen lapsen näkökannasta. Siellä on edelleen se rakenne, että tässä on tämä uusi asia, tässä on esimerkki. Sitten harjoitellaan ja lopuksi tehdään kotona samanlaisia tehtäviä. Ei siinä synny sellaisia älyllisen oivalluksen mahdollisuuksia ja sellaisia lähestymistapoja, jotka ovat lapsille luontaisia.

Eli ei voi lähteä katsomaan ja kokeilemaan, miten tätä ratkaistaisiin

Ei, enkä tarkoita, että kaikkea tarvitsisi kokeilla ja katsoa, ei missään nimessä, mutta sitä täytyy olla joskus. Onhan ihmisilläkin mennyt tuhansia vuosia tämän selvittämisessä. Ei näitten lasten tarvitse kaikkea sitä tehdä, mutta meidän on pedagogisesti annettava mahdollisuus oivaltamiseen.

Kun lähdit muuttamaan opetusta, minkälaisia muutoksia huomasit oppilaissasi?

No oppilaathan ovat kovin voimavarani. Kaiken aikaa he ovat olleet vahvin voimavara. Positiivinen palaute. Järjetön innostus. Jos palaute muualla on ollut epäilevää, etten ole tarpeeksi matemaattinen tai jollain tavalla pidetty merkityksettömänä, että se nyt tekee jotain siellä, mutta lasten kanssa ei ole koskaan jäänyt mitään sellaista mielikuvaa… Ehkä yksi oppilas lukiossa, kun opetin lyhyttä matematiikkaa. Hän kysyi, olenko ihan varma siitä, mitä teen. Sanoin olevani täysin varma. Kun hän pääsi itse siihen sisälle niin hän innostui ja kirjoitti matematiikasta laudaturin.

Onko sinun saama palaute muuttunut viime vuosina?

Sanotaan, että tämän viime vuoden aikana, kun olen maailman kymmenen parhaan opettajan joukossa, minua on alettu kuuntelemaan. Se on muuttunut sillä lailla. Mutta ei kauheasti edelleenkään. Minua kutsutaan enemmän ulkomaille kuin Suomeen. Vaikka meillä on tämä tilanne tällainen ja tiedän, että tässä maailmassa ei ole paljoa kouluttajia, niin ei ole ollut kauheasti kysyntää.

Se on surullista, kun tarvetta olisi

Niin ja enhän minäkään tässä enää monta vuotta timmissä kunnossa ole, että minä tässä pitkään huitelen. Olen toiminut opettajan kouluttajana 20 vuotta sitten. Kun lähdin Afrikkaan kahdeksi viikoksi viime kesänä, se oli minun uusi tuleminen kouluttajaksi. Jännitin ihan hirveästi ja valmistauduin hyvin. Sitten näin, että tämä on ihan hauskaa ja opettajat ovat todella innostuneita. Sen jälkeen olen ollut Puolassa, Turkissa ja Kiinassa ja näen kaikista niistä opettajista, että se menee saman muotin mukaan. Minulle tuli siitä sellainen varmuus, että tässä ei ole kyse kulttuurieroista tai kielestä. Kirkkonummella olen tehnyt yhteistyötä tämän Hundred-projektin yhteydessä tutkimushanketta Turun yliopiston kanssa. Muutoin tuntuu, että Suomessa ollaan enemmän kiinnostuneita siitä, että vähän kertoisin asiasta. Huomenna esimerkiksi menen MAOLin kerhoon. Se on kuitenkin niin valtava se muutos, että sitä ei tee kuuntelemalla kerran. Minulla on mennyt koko ikä tähän ja se aika oli toinen. Teimme muutostyötä sitä aikaa vastaan. Nyt aika on positiivinen ja myönteinen, mutta kyllä opettajat tarvitsevat apua ammattitaidon kehittämisessä ja päivittämisessä.

Voisitko avata sitä muutosta, jotta saisin kiinni siitä, mitä teet? Mikä se muutos on, mitä kannattaisi tehdä? Me tarvitsemme kriittisesti matematiikkaa.

Oleellista on, että se lapsi on omassa oppimisessaan mukana. Matematiikassa se ulkolukeminen on niin massiivista ja tehdään mallin mukaan ja kopioidaan. Matematiikan oppiminen ei voi pelkästään perustua siihen. Siihen kaatuu motivaatio ja se innostus. Sen sijaan siihen tulee se inho, jonka johdosta menetämme hirveästi oppilaita. Sen oppilaan täytyy olla aktiivinen. Minun virhe silloin 2000-luvulla, kun koulutin opettajia, oli se, etten sanonut riittävän selvästi, ettei tämä tarkoita sitä, että kaikki pitää muuttaa. Nyt yritän sanoa, että jos edes kerran kuussa tehdään erilailla niin se vaikuttaa positiivisesti. Jos katsot tänään ohjelman Efter Nio, jossa olen, siinä näkyy tietenkin vain pätkiä ja otin siihen näyttävämpiä pätkiä, mutta siinä on sellainen kohta, että jos ottaa kolmiot niin kirjoissa sanotaan suoraan, että minkälainen on teräväkulmainen, minkälainen on tylppäkulmainen kolmio ja minkälainen on suorakulmainen kolmio. Sitten siellä sanotaan, minkälainen on tasasivuinen, tasakylkinen ja erisivuinen kolmio. Ne sanotaan. Ne määritellään ja sanotaan. Lähden sen sijaan siitä, että annan oppilaille värikkäitä papereita ja he tekevät pareittain aika paljon. Annan väripaperit ja sanon, että heidän pitää pareina tehdä kaksi erimuotoista kolmiota. Siinä on heti ensimmäinen ongelma, mikä on erimuotoinen kolmio heidän mielestään. Toinen ongelma: tehkää se niin suureksi tällä paperilla kuin saatte. Siinä on siis kaksi ongelmaa. Tilanne ei ole sellainen, että tuosta repäisen valmiin sivun kirjasta ja lähden luokkaan. Kierrän luokassa ja katson, että siellä tulee se erimuotoisuus ja skaala poikkeaa riittävästi. Luokasta voi sitten löytyä yksi, joka käyttää sen koko paperin eikä jätä käyttämättä siitä mitään. Sekin on tosi hienoa, mutta tätä eivät edes kaikki matematiikan opettajat tee, joilla on paljon koulutusta, mutta syy on se on sama koulutus. Sen jälkeen sitten, kun ne kolmiot on leikattu ja niitähän on siellä luokassa kauhean iso määrä. Ne laitetaan luokan keskelle lattialle ja sitten luokan kanssa mennään ringiksi ympärille. Pyydän oppilaita katsomaan niitä kolmioita ja löytämään jonkin ominaisuuden, jonka perusteella he luokittelisivat ne. Jos ajatellaan, mitä taitoja he tarvitsevat elämässään, se on tiedon hallintaa, tiedon luokittelua, tiedon analyysia. Kaikkea tätä voidaan harjoitella myös matematiikassa. Se auttaa hahmottamaan ja ymmärtämään ja päästään syväymmärtämiseen. He pohtivat ja puhuvat sitä matematiikkaa. Seuraan sitä ja, jos tulee tilanne, josta he eivät pääse enää eteenpäin, teen jonkin kysymyksen, jolla pyrin aukaista sitä mottia, jossa he ovat. Se on aika mahtavaa, kun he tekevät sen määritelmän sitten ja huomaavat valitsemansa ominaisuuden. Tämä on keino, jossa he oivaltavat ja tapahtuu oppimista, joka ei perustu ulkoa oppimiseen. Tuossakin harjoituksessa pyydän ottamaan jonkin kolmion takaisin ja pyydän heitä repimään sen kolmeen osaan niin, että kärjet eivät saa mennä rikki. Sekin on ongelma, mitä se tarkoittaa. Monet repivät neljään osaan, vaikka sanon, että kolmeen osaan. Sitten annan heille uuden kolmion. Kun he ovat sen tehneet, pyydän yhdistämään kärjet toisiinsa niin, että kulmien kyljet ovat kiinni toisissaan. Sieltä tulee se 180 astetta. Jos luokassa on 24 oppilasta, niin 24 erilaisesta kolmiosta tulee samalla lailla kolmion kulmien summaksi 180 astetta. Sen todistusvoima on valtava. Afrikassa, kun tein tämän, yksi opettaja sanoi, ettei ole koskaan ymmärtänyt, mistä se 180 astetta tulee. Tietysti koulutus on siellä vielä heikkoa, mutta se oli aika jännä kuulla, mitä se aikuinen matematiikan opettaja, joka siellä opettaa lapsia, sanoo minulle. Meillä on siis tämänlaisia harjoituksia, jotka perustuvat ihan matemaattisiin käsitteisiin, mutta sitten on myös sitä matematiikkaa, jota tarvitaan yhteiskunnassa. Meillä on tehtäviä, jonka Katri muistaakseni teki. Teeman ongelmat koskevat koko Kotkan kaupungin jätteenkuljetusmääriä ja jätteiden luokittelua. Katri keräsi tietoa koko Kotkan tilanteesta. Samaan aikaan oppilaat saattoivat tehdä kodeissaan selvitystä, miten paljon jätteitä tulee ja miten ne on syytä luokitella. Yhdistetään matematiikkaa yhteiskuntaan ja elämään, koska ei se peruskoulun matematiikka ole järjettömän vaikeaa. On tärkeää saada myös matematiikan opetuksen sisältö muuttumaan. Sitä meillä Suomessa ei ole kovinkaan paljon tehty.

Mitä matematiikan opettamisen ja oppimisen pitäisi parhaimmillaan olla?

Siinä lapsi kokee sen sellaisena työkaluna, missä lapsi kokee, että saa tehdä virheitä, että hän etsii ratkaisua, neuvottelee kavereiden kanssa, että se on erittäin hyvä työkalu. Ei mitään mystiikkaa.

Opetetaan ajattelua?

Se tulee siitä automaattisesti. Oivallus, ajattelu, maailman hallinta, se ei ole niin pelottavaa, kun sinulla on keinoja tavallaan hahmottaa. Matematiikka antaa sinulle työkaluja hahmottaa, koska sinä ajattelet.

Miten opettaja, joka perinteisesti opettaa matematiikkaa, mistä suosittelet häntä lähtemään liikkeelle? Mitkä on sellaisia pieniä muutoksia, josta hän voi lähteä liikkeelle?

Sanoin koulutuksessa, että eivät nämä minullakaan päivässä synny enkä pysty tuottamaan aina uutta mihin tahansa matikan kohtaan. Nämä ideat ovat sellaisia, jotka kehittyvät vuosien varrella ja joku idea syntyy vain jostain. Sanon, että aloittakaa joskus se oppitunti sieltä kirjan takana olevista aiheista. Sinnehän on pikkuhiljaa tuotu jotain uutta, perinteisestä poikkeavaa. Jos siellä on vaikka joku peli niin aloittakaa se oppitunti sieltä. Aloitetaan ihmettelyllä. Ne on aika hauskojakin. Oppikirjan kustantajat eivät ole uskaltaneet tuoda näitä asioita mihinkään muualle kuin vähän kirjan tai luvun taakse. Sanon, että aloittakaa sieltä takaa. Se on helppoa, kun on se materiaali siitä. Aloittaa vain toisessa järjestyksessä. Kun se opettaja näkee, minkälainen se palaute on, niin se herättää opettajan halun lähteä etsimään jotain muutakin. Eihän tarkoituskaan ole, että kaikki keksii kaiken. Sitten jostain kuitenkin löytyy sitä materiaalia, jos lähtisi ihan yksinkertaisesti lähtee etsimään, tai ostaa yksinkertaisesti Paths to Mathin. Materiaaliin voi tutustua ilmaiseksi kirjautumalla (Sign In)

Eli se on maksullinen kokonaisuus, jonka voi ostaa koululle?
kyllä, mutta se on tehty englanninkielisenä ja englanninkielellä kaikki elementit toimii. Sitten suomen kielellä se ei ole yhtä laaja, mutta se hinta koululle on älyttömän edullinen niin se voi olla sellainen lisämateriaali.

Mitä mieltä olet nykyisistä matikkapeleistä? Niitä näkee aika paljon, kun on sijaisena, kun oppilaat pelaa erilaisia matikkapelejä.

En ole nähnyt vielä älyllisesti kauhean vaativia. Ne ovat minusta samoja vanhoja mekaanisia tehtäviä, joita on laskettu 100 vuotta. Niissä on vähän hörheliä mukana. Kyllä lapset sitä aikansa tekee, mutta sitten tajuavat kyllä. Lapset ovat tosi älykkäitä.

Onko Khan academy sinulle tuttu?
Olen käynyt katsomassa, mutta se on sitä tavallista luentoa. Ei siinä ole mitään muuta. Puhutaan myös Flipped Classroom, eli oppilaat katsovat etukäteen opetusvideon. Silloin opettajan tekemät tilanteeseen ja ryhmään sopivat oppilaiden oivalluksia avaavat kysymykset puuttuvat. Kopioimisen kulttuuri siis vain jatkuu. Ainoastaan, jos on sairaana, niin silloin hyvä on mennä katsomaan, mitä on käsitelty. Hehän ovat kehitelleet sitä niin, että ne tehtävät olisivat mukavampi tehdä, mutta ne on sitä samaa mekaanista hommaa. Ei siinä ole mitään muuta. Se, mistä minä olen kiinnostunut, on se, että oppilaalla on mahdollisuus oivaltaa.

Eli se on ihan erilainen lähestymistapa.


Minua sinun lähestymistapa viehättää hurjasti. Siitä se suurin ilo oppimisessa tulee, kun ”minä tajuan tämän”.

Minusta se on ihan hirveää, jos se on vaan sitä, että opettaja sanoo ja toistetaan sitä. Missä on se oma matemaattinen ajattelu ja miten me edes saadaan silloin oppilaat kaikki mukaan ajattelemaan ja löytämään oman kykynsä ajatella ja oivaltaa?

Suositteletko muuttamaan samaan suuntaan muutakin luonnontieteellistä oppimista ja opetusta?

Sanotaan, että minulla on ollut sellainen onni, että Maija Ahde on tehnyt sellaista Misconceptions-tutkimusta. Olen saanut olla sellaisen vaikutuksen alaisena. Aina minulla on ollut labratyöt tärkeitä. En pidä siitä, että vaan opettaja näyttäisi jonkun, sitäkin tarvitaan, mutta myös oppilaiden täytyy päästä tekemään. Sitten, kun mennään astetta pidemmälle, minun mielestä pitää tulla tutkimuksellisia piirteitä, että oppilaalla on jokin tutkimusongelma. Jos jotenkin olen kyennyt antamaan sellaisia valmiuksia, että pystyvät katsomaan, miten tätä voidaan tutkia muuttuja kerrallaan, eikä ole sellainen kaoottinen koeputkisekoitus, mistä ei ymmärretä mitään. Onhan siellä ne omat haasteensa kanssa. Siellä mä vähän yritin toisin, mutta kyllä minä matematiikkaan enemmän keskityin. Olin kriittinen omaa opetusta kohtaan, kyllä se vaatii labratöitä niin, että lapsi saa niistä jotain irti, ettei olisi lopputuloksena, että tulipa punaista tai tulipa sakkaa. Jotenkin tulisi lisää ymmärrystä, miksi tähän tulee se sakka. Lukiossa sitten aletaan ymmärtää, mistä se tuli, kun voisi jo ymmärtää aiemmin.

Mitä toivot ihmisten ymmärtävän oppimisesta?

Jos jokainen ajattelee sitä omaa elämäänsä ja ajattelee, milloin itse opin jotain ihan oikeasti vai teenkö vain rutiinejani, luenko muiden valmiita ajatuksia, milloin itse oppii, niin ymmärtää, että se on haasteellista saada se oppiminen erilaiseksi. Lisäksi olemme itse sen saman koulujärjestelmän tuotteita. Meidät on opetettu tietyllä tavalla. PISA-tutkimuksessa on ”10 questions for math teachers and how PISA can help”, ilmestyi loka-marraskuussa 2016. Se perustuu 2013 oppilaiden ja opettajien kyselyyn ja siinä esimerkiksi 8/10 oppilaasta kertoi, että matematiikan opettaja kertoo joka tunti, mitä tänään opitaan. Opettaja siis kertoo sen. Eli tämä on niin järjettömän globaali ongelma tämä matematiikka. Toisaalta, jos ajatellaan tätä teknologian sovellusmaailmaa ja näitä insinöörejä, joilla ei ole pedagogista taustaa. Kuinka helppoa on tehdä matematiikasta niitä numeropelejä, jotka ovat ihan sitä samaa, jota on ollut 100 vuotta, mutta aiemmin paperilla? Kun mennään aivotutkimuksessa eteenpäin, se voi auttaa uudestaan jotenkin näkemään sitä, mitä siellä aivoissa oikeasti tapahtuu, kun se lapsi oivaltaa jonkun tai se kopioi sen ja kopioinnin kautta jossain vaiheessa tulee se oivallus, mistä Piaget puhuu, että kerta kaikkiaan tulee sille tasolle, että kopioinninkin kautta ymmärtää. Se on todella mielenkiintoista.

Mikä on hauskuuden rooli oppimisessa?

Kyllä se minusta on tärkeää. Tämä ei tarkoita, että se hauskuus olisi typerää hauskuutta. Jos ajattelet sitä, mitä äsken kerroin ja kysyn oppilaita, minkälainen oppitunti oli, niin he vastaavat, että kiva. He kokevat sen hauskaksi ja kivaksi, kun saavat olla oppimisessa itse mukana ja saavat itse oivaltaa. Vaikka he eivät aina oivallakaan, niin he kokevat sen kivana. Sanovat, että oli tosi kiva tunti. On se varmaan aika harvinaista herkkua lapsille, että oli kivaa. Tämä ei tarkoita, että menisin appsin kautta ja tehdään jotain jonninjoutavaa peliä. Siinä täytyy olla se älyllinen haaste ja oivaltaminen ja ajattelu. Se on aika hieno kombinaatio, joka siinä syntyy.

Mikä on sisun ja sinnikkyyden rooli?

Kun tulee tämä, että on kivaa, niin aikuiset luulee, ettei siitä tule mitään. Ei se pidä paikkaansa. Lapset ovat sinnikkäitä, kun saavat kokea onnistumista ja ajattelua. Minäkin voin opettaa sitä perinteistä matematiikkaa ja he tekevät sitä sinnikkäästi ja kysyvät, mitä tehdään seuraavaksi. Ne menevät kivasti lomittain. Mutta jos on jotain apps höpö höpöä, joka on sitä samaa matematiikkaa hieman eri paketissa niin ei se ole ihmekään, ettei siellä ole sitä sinnikkyyttä. Kyllä meidän aikuisten pitäisi ymmärtää, mistä nämä asiat voivat johtua.

Sisäinen motivaatio, siitähän siinä on kyse. Kun on sen palo ja haluaa ymmärtää jotain, niin ei sellaista sinnikkyyttä synny muuten. Se on ihan keskeistä.

Aivan. Joka paikassa aikuiset puhuvat siitä, ettei ole sitä sinnikkyyttä ja kaikki on lyhytjänteistä. Minulla aina vaan sattuu olemaan erilaiset lapset, joilla sitä on!

Kun lapset jotain haluaa tehdä, se sitoutuminen on ihan mieletöntä.

Ne eivät edes toisinaan lopeta omaa työskentelyään, vaikka oppitunti on päättynyt.

Ei. He vaan tekee ja tekee ja tekee.

Siinä on joku mieletön hyvä mieli siitä omasta ymmärtämisestä ja oivaltamisesta.

Se on niin harvinainen siinä arjessa, että he arvostavat sitä ja haluavat kokea sen uudestaan. He haluavat lisää.

Paljon puhutaan muistamisesta nyt, että kysyn sinulta, mitä mieltä sinä olet muistamisen roolista?

Sinä nyt tulet siihen takaisin. Olen sitä mieltä, että oppiminen perustuu liikaa muistamiseen. Ymmärrän, että sitä on ja täytyy olla. Mutta jos se on pelkkää sitä niin se on se syy, miksi matematiikka on niin inhottu. Yksi vahva syy siihen. Sisältö on toinen syy. Jos sisältö on liian yksipuolista, se on kanssa syy.

Miten sitä saisi linkitettyä tosielämään? Kirjoissa näkyvä matematiikka on valovuosien päässä arjesta. Miten saisi tuotua lähelle, että oppilaat näkevät, mihin matikkaa tarvitaan, eikä opettajan tarvitse perustella sitä, vaan se näkyisi suoraan, että tämä on osa jokapäiväistä elämää.

Se johtuu juuri niistä oppikirjoista. Niissä ei ole sitä mukana. Kuten mainitsin tämän Kotkan kaupungin jätteenhuollon, tai nyt viimeksi desimaalilukujen yhteydessä lapset arvioi nelihenkisen perheen ostoskorin hinnan, ensin arvioivat sen, sitten menivät nettikauppaan ja katsoivat ne oikeat hinnat. Eli otetaan se teknologia mukaan silloin, kun se on järkevää. Näitä isoja arkielämän teemoja pitäisi olla enemmän siellä oppikirjoissa. Olemme lisänneet niitä sinne Paths to Math:n tosi paljon. Kuten olen joskus sanonut televisiossa, että mikä minun ehkä kaikkein hienoin työ on, joka on vielä erittäin ajankohtainen, on teemakokonaisuus mikä tehtiin SPR:n kanssa, meillä on ihan oikea pakolaisleiritilanne. Meillä on oikea kartta, oikea tilanne, ja ongelmana on, miten yli miljoona ihmistä syötetään 11 pakolaisleirillä ja miten saadaan ravintoarvot kohdalleen, tilavuus, montako rekkaa tarvitaan jne. Ihan oikea tilanne. Ei mitään monimutkaista matematiikkaa, koska peruskoulussa ei ole sitä, ja se annetaan suoraan oppilaiden käteen ja käyttöön ja oppilaat näkevät, että he ratkaisevat näitä maailman ongelmia matematiikan avulla. Ongelma nykyisissä kirjoissa on se, että soveltamisen ja aktiivisen oppimisen sisältö on liian suppeaa.

Mitä sinulle voisi tarkoittaa sanat oppimisen vallankumous?

Se ei tarkoita välttämättä tietokoneita ja kirjat pois. Minulle se on monien erilaisten metodien mahdollisuus. Koululla on erittäin tärkeä rooli. En ole kauhean innostunut erilaisista flipped classroom tai blended learningeistä, koska koulu on ainoa paikka, missä oppilaat voivat sosiaalistua. Se on se ainoa paikka, jossa he näkevät kaikki eri sosiaaliluokat. Siellä on humanismin pohja siellä koulussa. Se on myös syy, miksi he haluavat tulla kouluun, vaikka me tehtäisiin miten typerästi se opetus, koska ne kaverit on siellä. Tietenkin sen koulun pitää muuttua. Se on jo vallankumous, jos koulu ja oppimiskäsitys muuttuvat. Oppimiskäsitys on sidoksissa myös ihmiskäsitykseen. Minulla on ollut onni, kun silloin 2000-luvun vaihteessa, kun koko opettajakunta koulussani puhui oppimiskäsityksen vaihtumisesta, melkein 20 vuotta sitten, mistä muut vasta tuntuvat nyt aloittavan. Tietysti koulu voi olla oppimiskeskus, mutta me eletään sellaista jännää murrosta. Kirjoitan itse sellaista juttua, jossa käytän otsikkoa ”School math is the latin of today”. Siinä on ehkä se. Matematiikka on tällä hetkellä kuin latinaa. Monet miettivät, että eikö voitaisi heittää helkuttiin koko aine. Se on aika järkyttävää. Se on niin etäännyttänyt ihmiset pois.

Digitaalisuudesta lyhyesti vielä. Minkälaisiin tilanteisiin ja tarpeisiin se digitaalisuus oikeasti sopii? Milloin kannattaa käyttää?

Viime aikoina olen käyttänyt sitä tilastoissa. Oppilaat ovat tehneet omia tilastojaan. He tekevät sen Exceliin ja näyttävät PowerPointilla. Tai sitten jotain pieniä Quizzeja. Itse asiassa minä odotan jotain kehittyneempää muotoa. Uskon, että sillä on mahdollisuuksia, mutta teknologia ei ole vielä kehittynyt siihen asteeseen. En ole oikeastaan päässyt tutkimaan, itse pelata esim. Lightneerin peliä jaksollisesta järjestelmästä, miten siinä se oppiminen tapahtuu, vai onko se minulle niin vierasta, etten kokisi sitä oppimisena. Mutta sieltä tulee nyt ne kärjet, jotain uutta. Uskon, että teknologia tulee vielä jotain antamaan, mutta suurin osa siitä, mitä on nyt, se on ihan höpön höpöä.

Yksi, joka on ollut hyvä, on Dragonbox, jolla on Numbers-osio, jossa voi rakentaa numeroita. Siellä on ykkösolio, kakkosolio ja kolmosolio ja ne pystyy kasvamaan aina 10-olioon ja niitä pystyy jakamaan pienempiin ja lisäilemään. Se on ollut ihan mielenkiintoinen.

Olen kuullut siitä. Joku kerran näytti sitä geometrista osaa. Alun perinhän se on lähtenyt siitä algebrasta ja toisen asteen yhtälöstä, jos olen ymmärtänyt asian oikein. Sitä en ymmärrä. Minusta se on sitä tyhmää temppumatikkaa. Toiset sanoo, että lapseni on nero, kun viisivuotias laskee toisen asteen yhtälön. Haloo! Mitä tekemistä jollain 5-vuotiaalla on sen kanssa. Ei mitään. Muistaako hän sen sitten 14-vuotiaana? Pitää saada se yhteys, missä sitä käyttää. Siihen täytyy saada jotain muutakin sisältöä kuin se temppu. Yläasteella tai lukiossa se on ihan ok.

Miten itse opit parhaiten?

Tuo on mielenkiintoinen, osaankohan edes vastata. Tykkään olla kiinnostunut monesta asiasta, saan siitä kiksin. Esimerkiksi minulle on äärettömän vaikeaa kirjoittaa englanniksi ja kirjoitan sitä koko ajan. Se, että uskallan silti vain tarttua siihen ja uskallan ottaa sen haasteen vastaan, vaikka se voi olla minulle tosi haasteellinen. Kun saan sen tilanteen tehtyä, se on jees fiiis, olenko minä tehnyt tuon? En tiedä, onko se oppimista, mutta puhun, että otan haasteita vastaan. Se on minulle oppiminen.

Kiitos kovasti Maarit Rossi!


One thought on “Inspiring math learning – an interview with Maarit Rossi

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in: Logo

You are commenting using your account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s